HANNU OJALA
Imatralainen muotokuvaajamestari Eeva Hakalisto on juuri voittanut
Väli-Amerikan kuvillaan Kaakkois-Suomen Valokuvaajat ry:n vuosikilpailun.
Kun asiat loksahtavat paikalleen, niin lyhyessä ajassa ennättää tapahtua
paljon mutta kiirettä pitää.
Syyskuinen matka El Salvadoriin, Guatemalaan ja Meksikoon piti olla Eeva
Hakalistolle enempi sukuloimista, mutta minkä valokuvaaja luonteelleen
mahtaa. Jo ensimmäisten päivien ja otoksien jälkeen Hakalistolle oli
selvää, että matkakuvissa on aihetta näyttelyyn.
Kuvasarjan käyttäminen jäsentenvälisessä kilpailussa oli kuin lämmittelyä
tulevaan.Väli-Amerikan värit -valokuvanäyttely avataan ensi perjantaina
Imatran taidemuseossa. Ensi vuoden puolella se siirtyy siirtyy Helsinkiin
ja sieltä keväämmällä Lapualle.
Näyttelyn nimenä voisi yhtä hyvin olla Väli-Amerikan valo. Kuvista
välittyvän värien harmonia tärkeä rakennusaines on syksyn sadekauden pehmeä
valo. Nämä ulkoiset puitteet nostavat hienosti esille kuvien kohteen,
paikallisen ihmisen.
Eeva Hakalisto kuvaa otoksiaan näppäilykuviksi. Ne ovatkin yhtä lailla
matkakuvia, muotokuvia ja dokumentteja. Kokonaisuus on kuvilla dokumentoitu
kertomus kohtaamisista matkan aikana. Näppäily pitää tässä yhteydessä
käsittää laajasti. Olisi tietysti mukava, jos jokainen ulkomaanmatkaltaan
tuleva voisi esitellä digikameransa muistista yhtä laadukasta jälkeä, mutta
toive tuskin toteutuu. Asialla on vankka alan ammattilainen, ja näppäily
tarkoittaa sitä, että kuvattuja henkilöitä ei ole aseteltu ympäristöönsä ja
sommittelu on tapahtunut jalkatyönä.
Näyttelyn kaikki 60 kuvaa esitellään rajaamattomassa muodossaan. Hakalisto
sanoo tehneensä rajaukset valmiiksi kuvia ottaessaan. Sitä tarkoittaa tässä
yhteydessä käsite näppäily. Eeva Hakalistolle matka Väli-Amerikkaan oli
samalla myös ensimmäinen syvempi sukellus digitaaliseen kuvamaailmaan.
Eeva Hakalisto kertoo innostuneensa aiheesta heti ensimmäisissä
otoksissaan. Innostuksen lähteenä oli kuvattavien tyyneys ja luonteva
suhtautuminen kameraan, ja se se näkyy jäljessä. Ihmiset ovat kaduillaan,
kaupoissaan ja viidakoissaan kuin kotonaan. On iloa ja varmuutta.
Dokumentteja kuvat ovat jo siinäkin mielessä, että ne kiistävät sitä
väkivaltaista mielikuvaa, mikä meillä Väli-Amerikasta on. Elämä on hyvin
vakaata ja rauhallista tavallisen ihmisen arjessa.
Mitkä ovat sitten näyttelyn nimen mukaiset Väli-Amerikan värit?
Ehkä tärkein väri kuvien perusteella on sininen. Kuvia katsoessa yllättyy,
kuinka monta sinisen sävyä mahtuu köyhien maalaisihmisten jokapäiväiseen
elämään.
Kun lähes kymmenen vuotta Eeva Hakalisto esitteli mustavalkoisin kuvin
svetogorskilaisia ja jääskeläisiä ihmisiä arkiympyröissään, hyvä lopputulos
syntyi ammatti-ihmisen käsivedostuksina. Digitaalisuus on sivuuttanut tämän
vaiheen. Lopputulokseen päädyttiin nyt omassa minilaboratoriossa, mutta
kuvia ei ole reunusta lukuun ottamatta käsitelty. Näyttely hälventää sitä
harhaluuloa että digitaalinen valokuvaus on yhtä kuin kuvamanipulaatio.
III
Eeva Hakaliston valokuvanäyttely Väli-Amerikan värit Imatran taidemuseossa
10.12.2004-22.1.2005, ti-pe klo 11-19, la klo 11-15.
Laterna Magica, Helsinki: 15.2.-5.3. 2005, Pohjanmaan Valokuvakeskus,
Lapua: 22.3.-21.4. 2005.
EEVA HAKALISTO
Kuvatekstit
Tacojen tekijä
Sinisen unen riippumatto