LIISA KUKKOLA
Lappeenrannan kaupunginteatterin Tohvelisankarin rouva on kuin suoraan
tämän päivän laadukkaasta ihmissuhdedraamakomediasta. Nokkelaa ja
itseironista letkauttelua, joka antaa katsojalle mahdollisuuden oivaltaa ja
nauttia ajatellusta, hyvin tehdystä viihteestä.
JOTUNIA ON aina kiinnostanut avioliitto ja sen synnyttämät mutkikkaat
vyyhdet naisen ja miehen välillä. Niitä hän selvittelee myös
Tohvelisankarin rouvassa.
Kovin kunniakkaaksi tavaksi viettää elämäänsä Jotuni ei avioliitoa kuvaa.
Varsinkin miesten avioitumisen motiivit saavat Jotunilta kyytiä.
Konstaapeli Mölsän mielestä vaimo olisi hyvä olla ainakin vatsan ja
vaatehuollon kannalta.
Näytelmän nimihenkilö, virkansa juonut metsäherra Aadolf puolestaan ei
paljon syitä tarvitse, hän kun on näitä saattaen vaihdettavia
-tyyppejä. Ennen kuin on vanha rouva kuollut tai lopullisesti lähtenyt, on
uusi jo mielessä ja useimmiten myös kainalossa.
Osansa Jotunin ruoskasta saavat myös naiset.
Juulia, Aadolfin toinen vaimo, on naimisissa taloudellisista ja
sosiaalisista syistä. Joku on oltava vaikka sitten vanhakin ukko maksamaan
ostokset ja pelastamaan vanhan piian stigmalta. Leskeksi jäätyään hän aikoo
periä ja mennä naimisiin nuoren ja komean kanssa.
Vähimmällä sapiskalla tuntuvat pääsevän ne, jotka ovat yhdessä tunteen
vuoksi. Vaikka nykyisin romanttinen rakkaus tuntuukin olevan kaikkein
konservatiivisin ja kehnoin syy mennä naimisiin.
KUKAAN EI kuitenkaan ole Jotunin tekstissä joko kokonaan oikeassa tai
väärässä, loppuun asti syyllinen tai syytön. Kaikissa meissä on valkoista,
mustaa ja useimmiten myös sitä harmaata vyöhykettä – kuten Tarja Jaatisen
puvustuksessa oivallisesti toteutetaan.
TOHVELISANKARIN rouva on Lappeenrannassa naisten osaamisen paraatia.
Sanna Kemppainen, Mari Pöytälaakso ja varsinkin toisen päärooliin esittäjä
Janna Engström korjaavat potin kotiin. Juuliaa esittävä Engström tihkuu
ahneutta, ja Piia-tytärtä esittävä Kemppainen rakentaa yhden hyvistä
tyttörooleistaan.
Sisäkkö Lempi on saanut Pöytälaaksosta napakan tulkitsijan, joka uhmaa niin
ylempiään kuin sovinnaisia käsityksiä tunteiden poluista.
Ohjaaja Teija Hyvärinen on saanut dialogin kulkemaan tarkasti ja elävästi.
Se kuljettaa näytelmää puoliaikaan asti kuin itsestään. Puoliajan jälkeen
alkavat juhlat sekoittavat rytmiä liian kovalla vauhdilla ja esitys puuroutuu.
Liian suuri määrä desibelejä on koitua myös Aadolfia esittävän Heikki
Railevirran roolin kohtaloksi. Heti kun hän malttaa tai ohjaaja on käskenyt
laskea äänen voimakkuutta, saa itse näytteleminenkin enemmän sävyjä.
Tohvelisankariksi Railevirta on kerkeä pukki leukapartoineen. Omien
halujensa vieminä hän joutuu katselemaan, kuinka joku muu aina päättää
hänen elämänsä suunnasta. Sitä tohvelisankariuden syvin olemus kaiketi on.
Kuvateksti
Tohvelisankari ja rouva, Aadolf (Heikki Railevirta) ja Juulia (Janna
Engström) ovat tehneet avioliitostaan todellisen sopimuksen. Juulia saa
rahaa ja statusta, Aadolf lasillisen jos rouva kitsastelee suukoista.
ARI NAKARI