TUOMO TAMMINEN
LAPPEENRANTA. Käyntikortissa lukee ”Anssi Kippo, johtaja itse (C.E.O.)”.
Kipolla on tittelinsä veroinen kiire: töitä on todennäköisesti paiskittava
aamuviiteen, jolloin on lähtö työmatkalle Lappiin. Matkalla täytyy myös
poiketa Helsingissä toisen asiakkaan pakeilla.
Kipolla on asiakkaita ympäri maailmaa, mutta hänen oma maailmansa pyörii
Harapaisen teollisuusalueella sijaitsevan, vaaleansiniseen aaltopeltiin
kiedotun tehdashallin ympärillä. Siellä on hänen kotinsa ja työpaikkansa:
Astia-studio.
Kippo perusti studionsa 19-vuotiaana vuonna 1995. Nykyisiin tiloihin
hän – firmassa ei ole muita työntekijöitä – muutti neljä vuotta myöhemmin.
Ensimmäisiin investointeihin hän sai lainan vanhemmiltaan, seuraavalla
kerralla piti kääntyä jo pankin puoleen: vanhemmilla ei ollut 2,4 miljoonaa
markkaa ylimääräistä. Takaajiksi he suostuivat.
·Ennen lainaa vanhemmat soittelivat ja kyselivät, että ethän tee liikaa
töitä. Lainan jälkeen ovat kyselleet, että onhan tarpeeksi töitä, Kippo
hymyilee.
TÖITÄ on ollut. Parhaimmillaan 138 päivää tauotta. Tästä on todisteitakin,
Kippo vakuuttaa, sillä verottaja sattui tarkastamaan juuri tuon vuoden
kirjanpidon.
Kaikki oli kunnossa, sillä tileistä vastaa kirjanpitäjä. Itseoppinut Kippo
itse keskittyy jotakuinkin kaikkeen muuhun: hän äänittää, miksaa, tuottaa
ja joskus soittaa tai laulaa taustoja asiakkaidensa levyillä.
Viimeisimmät asiakkaat ovat suomenkielistä metallimusiikkia soittava
Teräsbetoni ja 14-15-vuotiaiden poikien Smak, jonka Lapin-kiertueelle Kippo
on seuraavana päivänä lähdössä. Teräsbetoni on tällä hetkellä Suomen
single-listan ykkösenä, Smak on ollut samalla paikalla jo aiemmin.
Smakin tuottajaksi Kippoa pyysi manageri Teja Kotilainen, mies The
Rasmuksen, Killerin ja Kwanin takana.
SUOMESSA Anssi Kippo on vielä Kotilaista tuntemattomampi nimi. Ulkomailla
tilanne saattaa olla jo toinen. Kippo on tuottanut muun muassa Children of
Bodomia, jonka jokaista levyä on myyty maailmalla yli 100 000 kappaletta.
Iso osa Astia-studion asiakkaista on juuri suurelle yleisölle outoja
metallibändejä, joilla on maailmalla vannoutunut kannattajakunta.
Vertailukohdaksi voi kertoa, että Suomessa kultalevyn raja on 15 000 myytyä
albumia.
Japanin suurimman musiikkilehden tuottajaäänestyksessä Kippo oli seitsemäs,
ainoana suomalaisena. Hän ei innostu analysoimaan menestystään.
·En tiedä, hulluja ne japanilaiset.
KOTIKAUPUNGISSAAN Kippoa ei musiikkipiirien ulkopuolella välttämättä
tunneta. Hän ei mainosta lainkaan eikä hän vastusta tai puolusta
yleisönosastoilla keskustan pysäköintijärjestelyjä tai kaupungin
kaavoituspolitiikkaa. Astia ei työllistä muita, koska asiakkaat haluavat
tehdä töitä juuri Kipon kanssa.
·Yrittäjä olen, mutta en pidä itseäni yrittäjänä. Tämä on enemmänkin
elämäntapa. En lähde aamulla töihin vaan viettämään hyvien ihmisten kanssa
hyvää aikaa, Kippo selvittää.
Astia-studiolle on jo sen verran tulijoita, että Kippo voi valita
asiakkaansa, ”hyvät ihmiset”. Asiakkaiden kanssa onkin paras tulla toimeen,
sillä levyään äänittävä bändi saattaa viipyä studiolla montakin kuukautta.
Tätä varten Kippo on rakentanut hulppeat majoitus- ja oleskelutilat
viihdykkeineen. Yleensä Kippo ja hänen avovaimonsa Anni jakavat myös oman
olohuoneensa ja keittiönsä orkesterin kanssa. Vakiokalustoa on myös Teemu
Myyryläinen, joka vuokraa yhtä Astian kolmesta studiosta omalle
SonichouseTM-studiolleen.
PARHAILLAANKIN studiolla on käynnissä iso remontti, jonka jälkeen
Astia-studio saa oman esiintymislavansa oluthanoineen – asiakkaat on
huomioitava. Kipon asiakaspalvelualttiutta on kunnioitettava, mutta myös
kummasteltava:
·Jos telkkari heitetään ulos ikkunasta, en jaksa siitä suuttua. Sitten
ostetaan uusi, se on osa tätä kuviota.
Kuvateksti
Toimitusjohtaja Anssi Kippo ei harrasta liituraitapukuja sen enempää kuin
asiakkaansakaan.
MIKA STRANDÉN