URPO LAANINEN
LAPPEENRANTA. Lasten ja nuorten leirikeskustoiminta keskittyy kahteen
paikkaan, Päiviönsaareen ja Asinsaareen. Kaupunginhallitus päätti pistää
Pöksänlahden leirikeskuksen myytäväksi.
Työryhmä esitti leirikeskuksista ykköseksi Asinsaaren, kakkoseksi Päiviön
ja kolmannelle sijalle kauimpana Savitaipaleella sijaitsevan Pöksänlahden.
Päiviö ja Asinsaari ovat osittain ympärivuotisessa käytössä. Niiden tilat
saadaan nopeasti lämpimiksi sähköpattereilla.
Kaupungin nuorisotoimi oli järjestyksestä samaa mieltä. Asinsaari ja Päiviö
ovat olleet sen käytössä, kun taas koulutoimi on käyttänyt Pöksänlahtea
lasten kesäsiirtolatoimintaan.
Kasvatus- ja opetuslautakunta oli yhtä mieltä, että Lappeenrannalle riittää
kaksi leirikeskuskusta. Lautakunta ei kuitenkaan ottanut kantaa, mikä
keskuksista pitäisi myydä.
Lappeenrannan kaupunginhallitus päätti, että organisaatiojärjestelyt
astuvat voimaan syyskuun alussa, jolloin leiritoiminnot siirtyvät
yksinomaan vapaa-aikalautakunnan vastuulle.
Tulevan kesän toiminta jatkuu aikaisempaan tapaan.
Koulutoimen urheiluohjaaja siirtyy palkka- ja toimintamäärärahoineen
vapaa-aikatoimeen.
Hänen toimenkuvaansa pitää sisältyä uimaopetus, koulutilojen iltavuorojen
hoitaminen ja leiritoimintojen järjestäminen.
Vapaa-aikakeskus vahvistaa tarkemman toimenkuvan.
TEKNINEN KESKUS sai tehtäväkseen valmistella esityksen Pöksänlahden
leirikeskuksen myynnistä.
Kaupunginhallitus linjasi, että tuloja voidaan käyttää muiden
leirikeskusten kunnostukseen. Se päättää asiasta lopullisesti vasta sitten,
kun todelliset taloudelliset vaikutukset ovat valmistuneet.
Lappeenrannan leirikeskukset
Nuorisotoimen käytössä ovat olleet Asinsaari ja Päiviö, jotka molemmat
sijaitsevat Taipalsaaren kunnan alueella.
Päiviö on Ilkonselällä saaressa, jonne on kuljettu kesällä yhteysaluksella
ja veneillä sekä talvella jäätietä pitkin.
Asinsaareen pääsee autolla perille saakka.
Koulutoimi on käyttänyt Savitaipaleen Pöksänlahtea, joka oli viime vuonna
kesäsiirtolana 42 päivän ajan. Toimintaan osallistui noin 300 lasta.