URPO LAANINEN
LAPPEENRANTA. Kulkevatko Lappeenrannan bussit jatkossa Valtakatua vai
Koulukatua pitkin? Pitääkö keskustan kasvaa ylöspäin rakennusoikeuksia
lisäämällä?
Tekninen lautakunta esitti kaupunginhallitukselle Lappeenrannan
ydinkeskustan osayleiskaavan tarkistamista, jossa joukkoliikenteen reitit
ja asuntojen lisääminen ovat kaksi olennaista asiaa.
Osayleiskaavan tarkistaminen on iso ja tärkeä juttu. Edellisestä
tarkistuksesta on kulunut jo 15 vuotta. Olosuhteet ovat muuttuneet sen
jälkeen paljon, tekninen johtaja Ensio Koikkalainen perusteli.
Hän esitti, että osayleiskaavan tarkistustyö annettaisiin ammattitaitoisten
konsulttien tehtäväksi.
Mikäli kaupunginhallitus hyväksyy esityksen ja antaa rahat, konsultit
valitaan ja kaavatyö aloitetaan vielä tämän vuoden aikana. Vuosi 2006 olisi
sitten varsinaista selvitysaikaa ja viimeistely jäisi seuraavalle vuodelle.
Ydinkeskustan osayleiskaava-aluetta on tarkoitus myös laajentaa. Lännessä
se ulottuisi Lavolankatuun liikennejärjestelyjen ja vähittäiskaupan
laajentumisen takia. Myös Taipalsaarentien liikennejärjestelyt on otettava
mukaan osayleiskaavaan.
YDINKESKUSTAN osayleiskaavassa pitää Ensio Koikkalaisen mukaan selvittää,
mitä reittiä joukkoliikenne kulkee tulevina vuosina. Meneekö se Valtakatua
pitkin, voidaanko Koulukatua hyödyntää (terminaaliratkaisu) vai onko
Oksasenkatu vaihtoehto?
Tämä asia pitää pystyä ratkaisemaan senkin takia, että tulevat keskustan
kaavat ovat siitä kiinni.
Keskustan liikennejärjestelmässä pitää tehdä ratkaisut myös pyörä- ja
kävelyteistä, pysäköintipaikoista ja ympäristön laadusta.
TOISENA TÄRKEÄNÄ asiana Koikkalainen pitää ratkaisua ydinkeskustan
tulevista rakennusoikeusmääristä. Ullakkorakentamisesta on tehty jo
ensimmäiset anomukset.
Rakennusoikeusmäärät on syytä tarkastella kokonaan uusiksi. Kaupungin
kannalta olisi edullisinta lisätä rakentamista ylöspäin eli antaa
lisärakennusoikeuksia, koska kunnallistekniikka on valmis.
Kaupungin etujen mukaista on yleensä saada lisää asukkaita
ydinkeskustaan, Koikkalainen sanoo.
Osayleiskaavassa on tarkoitus selvittää myös ydinkeskustan häiriötekijöitä,
luontoarvoja, rakennussuojelua, puistoja ja leikkipaikkoja, vähittäiskaupan
mitoitusta ja julkisten palvelujen tonttitarvetta.
Lappeenrannan ydinkeskustan osayleiskaava on vuodelta 1989. Se on ollut
Ensio Koikkalaisen mukaan pohjana monille tärkeille asemakaavamuutoksille
ja liikennejärjestelyille. Sillä on ratkaistu mm. pohjoinen sisääntulokatu,
torin ympäristö, Lappeenkatu, ”Kultainen kolmio” ja Snellmaninkadun varsi.
Vuonna 2001 valmistui keskustan kehittämisohjelma, jonka esitysten pohjalta
on suunniteltu linja-autoaseman korttelia ja Kauppakadun rakentamista.
Niiden lisäksi kaupungissa on laadittu keskustan valaistussuunnitelma,
josta on toteutettu vesitornin, sankarihautausmaan ja Keskuspuiston valaistus.
Kuvateksti
Bussiliikenteen väylät ratkaistaan alkavassa Lappeenrannan ydinkeskustan
osayleiskaavan tarkistuksessa. Nykyisin bussit kulkevat Valtakatua pitkin.
MARLEENA LIIKKANEN