PETTERI VÄRTÖ
RUOKOLAHTI. Mutkamäen laskeminen on ensi talvena taas mahdollista
Ruokolahdella. Veli-Pekka ja Vesa Toiviainen kunnostavat Tiina- ja
Liisa-vaimoineen Salosaaressa sijaitsevan Matikkalan mäen käyttökuntoon.
Viitisentoista vuotta sitten laskettelua varten rakennetun, Freeski:nä
tunnetun alueen rinteitä on viimeksi tultu alas vuonna 1998.
Toiviaisen veljekset perheineen ostivat rinnealueen venäläiseltä
yrittäjältä helmikuun lopussa. Vajaan 200 000 euron kauppahinnan
vastineeksi he saivat 14,5 hehtaaria maata, kaksi rinnehissiä, rinne- ja
lumetuskoneen sekä alueella sijaitsevat rakennukset ja niiden vesi- ja
sähköliittymät. Naapurintontin mökkikylä jäi edelleen venäläiseen omistukseen.
Alueen käyttösuunnitelma on neljä viikkoa kaupan jälkeen vielä
alkutekijöissä. Varmaa on toistaiseksi vain ensi talven laskettelusesonkiin
osallistuminen.
Rinne on ensi talvena auki omin voimin. Omien kokemusten jälkeen sitten
ratkaistaan, jatketaanko pyörittämistä itse vai etsitäänkö sille
vuokralainen, Vesa-Pekka Toiviainen kertoo.
SALOSAAREN laskettelukeskukseen kuuluu kaikkiaan neljä rinnettä.
Käyttämättömän ja pusikoituneen alueen kunnostaminen laskemista varten
vaatii hihojen käärimistä.
Mäki on kaivettava esiin. Rinteet on raivattava ja kunnostettava
turvallisiksi. Rinnekalusto on pistettävä kuntoon ja katsastettava, Vesa
Toiviainen luettelee.
Hän suhtautuu kesällä edessä olevaan työmaahan varsin tyynesti.
Mäen käyttöönoton puitteet ovat nyt paljon paremmat kuin silloin, kun se
rakennettiin.
TAKKI AUKI päivätyön ohella yli 30 vuotta pienyrittäjänä toiminut mies ei
laskettelurinteeseen ole menossa.
Jos alue olisi kultakaivos, sen louhinta olisi ollut koko ajan käynnissä.
Alueen aiemmat yrittäjät ovat olleet yrittämisen ammattilaisia, joten siitä
toiminta tai sen onnistuminen ei ole ollut kiinni, Vesa Toiviainen sanoo
takalisto tukevasti pirtin penkillä.
Veljekset arvelevat, että Freeski:n aikaan Etelä-Karjalassa oli liian monta
rinnettä liian lähellä toisiaan maakunnan mutkamäenharrastajien lukumäärään
suhteutettuna. Myös Salosaareen alunperin visioidut erilaiset puuhamaat
olivat heidän mukaansa alueen mahdollisuuksiin nähden varsin kaukana
todellisuudesta.
TOIVIAISET lähtevät Matikkalan mäen kehittämiseen jalat maassa, matalalla
profiililla ja ajan kanssa. Alueen hyödyntämismahdollisuuksista tehdään
markkinatutkimus järkevistä ja kannattavista toiminnoista. Vasta sitten
ovat vuorossa sen tulevaa käyttöä koskevat ratkaisut.
Joitakin näkemyksiä veljeksillä alueen käytöstä kuitenkin jo on.
Aluetta on rakennettava siten, että sitä voi hyödyntää ympärivuotisesti,
että se palvelee ulkoliikuntaa niin kesällä kuin talvellakin, Vesa
Toiviainen kertoo.
Tämänkokoisen mäen rinteitä on järkevää pitää toiminnassa vain
talvikuukausina, joulusta hiihtolomaan, jolloin sillä on riittävästi
käyttäjiä. Laskettelukautta on turha pidentää keinotekoisesti, hän jatkaa.
Nyppylän ohella alueella on oltava myös murtomaahiihtomahdollisuus.
Yhteistyötä on lisäksi tehtävä sekä Ruokolahden kunnan että muiden
maakunnassa olevien laskettelualueiden kanssa, Veli-Pekka Toiviainen lisää.
Kuvateksti
Veli-Pekka Toiviainen on ottanut maaliskuun aikana ensi askeleensa
rinnekoneen käytössä.
PETTERI VÄRTÖ