TIINA PASANEN
PAPPI ON HYVÄ ja ottaa ensin. Nuijamaan kirkkoherra Irma Kalke on jo tottunut olemaan huomion keskipisteenä. Nuorena oli toisin.
Olin kauhean ujo ja arka, hän kertoo.
Ei siis ihme, että ammattiura urkeni alkuun ihan muissa töissä: Kalke työskenteli viisitoista vuotta kartanpiirtäjänä Helsingin maanmittaustoimistossa.
Työssä tai työpaikassa Esplanadin puiston katveessa ei ollut moittimista, mutta kahdeksasta neljään työaikaa hän tunsi vierastavansa.
Nyt ei ole enää sitäkään huolta, Kalke naurahtaa.
Nuijamaalla hänen hoidettavaan on lähes 900 ihmisen seurakunta. Apuna ovat kanttori, diakoni ja suntio.
PUNAISET KÄDET viittilöivät stop-merkissä heti kirkkopihan laidalla. Ollaan aivan itärajan pinnassa, mutta Kalke ei kiinnitä rajavyöhykkeen merkkeihin enää suurempaa huomiota.
Itäisen ja läntisen Suomen erityispiirteisiin hän tottui jo lapsuudessaan Riihimäellä. Maantieteellinen tasapaino vallitsi myös kotona: isä oli kotoisin Antreasta ja äiti Satakunnasta. Naapurustossa asui paljon siirtokarjalaisia.
Me lapset puhuimme aina karjalan murretta, hän muistelee.
Matka karttapöydän ääreltä saarnastuoliin vei aikansa. Valkolakki oli ensimmäinen välietappi. Päivisin Kalke lohkoi maapalstoja virastossa, iltaisin hän opiskeli Helsingin reaalilyseossa. Teologiseen tiedekuntaan hän pyrki äitinsä ja ystäviensä kannustuksesta.
Ammatinvaihtoa en ole koskaan katunut. Olen vähän tällainen myöhäisherännäinen.
KUUSANKOSKEN ja Kotkan kautta Kalke päätyi vuonna 1994 Lappeen seurakuntaan. Kirkkoherraksi hänet valittiin kuusi vuotta sitten.
Suru ja ilo sekoittuivat pian keskenään, sillä aviomies kuoli viikko ennen kuin Kalke aloitti uudessa tehtävässään. Puolison hautajaiset ja omat virkaanvihkiäiset osuivat samalle viikonlopulle.
Kaikki kävi niin äkkiä. Rankkaa aikaa se oli, hän muistelee.
Hautajaisten jälkeisenä sunnuntaina hän puhui rippikoulunuorille siitä, miten elämä ei aina mene niin kuin on ajatellut.
Jotenkin toivoin, että he muistaisivat sen lähtiessään elämässään eteenpäin.
NUORUUDEN UJOUDESTA on enää rippeet jäljellä. Silti parhaiten Kalke viihtyy yhä pienissä tilaisuuksissa. Etenkin kahdenkeskiset keskustelut seurakuntalaisten kanssa ovat mieluisia.
Kuvateksti
Ikä on opettanut sietämään omia puutteita. Täydellisyyden tavoittelu on jäänyt, Irma Kalke kertoo.
MARLEENA LIIKKANEN