Kylätoimikunta on Asemanseudun uupumaton äänitorvi kuntaan päin

Etelä-Karjalan vuoden kylä on Rautjärven Asemanseutu. Taajama on Rautjärven toiseksi suurin kylä. Kylän tyhjät talot viedään käsistä ja tulevaisuus näyttää valoisalta.

PÄIVI VENTO

RAUTJÄRVI. Rautjärven kylätoimikunnan puheenjohtaja Ulla Soikkeli on

hyvillä mielin. Hänen luotsaamansa kylä, Rautjärven Asemanseutu, valittiin

lauantaina Etelä-Karjalan vuoden kyläksi.

– Se on paras kiitos, mitä kylätoimikunta voi työstään saada, hän sanoo.

Kylätoimikunta teki kyläsuunnitelman, jonka pohjalta on sitten toimittu.

Vaikuttava kyläkirja on julkaistu, Pitäjäntuvan remontti saatu käyntiin,

ensi kesänä kunta rakentaa kylään leikkikentän ja skeittiradan, kuten

aloitteissa on toivottu. Juuri äsken toimikunta teki

Ratahallintokeskukselle ja kunnalle liikenneturvallisuutta parantavan

aloitteen alikulkutunnelista taajaman päätielle. Tämä kaikki parin vuoden

aikana. Ensi kesänä on seitsemättä kertaa kylän omat messut.

Kylätoimikunnassa alusta asti, vuodesta 1978, toiminut Simo Luumi pitää

kylätoimikunnan olemassa oloa ja toimintaa kylälle erittäin tärkeänä. Se on

suora äänitorvi kuntaan päin.

– Meillä valtuutetut kuuluvat kylätoimikuntaan ja osallistuvat hyvin

kokouksiin, vievät terveisiä virastolle päin. Eivät asioiden valmistelijat

voi automaattisesti meidän asioita tietää, Luumi huomauttaa.

Asemanseutu on Simpeleen lisäksi Rautjärven toinen taajama. Sijaintinsa

puolesta se on kehittymässä Imatran nukkumalähiöksi, mikä kuulostaa

negatiiviselta, mutta onkin positiivinen asia.

– Meille muuttaa koko ajan nuoria perheitä ja vanhempaakin väkeä Imatralta,

jossa he ovat töissä, Luumi ja Soikkeli kertovat. Tyhjät talot viedään käsistä.

Kuvateksti

Simo Luumi tähyää tulevaisuuteen, Ulla Soikkeli myhäilee

kylätoimintakonkarin vierellä. Takana kylän tärkein rakennus; vuonna 1995

toimintansa aloittanut uusi koulu.

PEKKA HÖLKKI

Kirjoittaja:
Päivi Vento