KARI KRAUEL
LAPPEENRANTA. Eilen 75-vuotisjuhlaansa viettäneen SAK:n Lappeenrannan paikallisjärjestön LAP:n puheenjohtaja Pertti Lallo ei myönnä järjestön elävän iltaruskon aikaa. Hänen mukaansa ammattiyhdistystoiminnan merkitys kasvaa tulevaisuudessa.
Näen tulevaisuuden järjestön kannalta valoisana. Olen ollut parikymmentä vuotta LAP:n puheenjohtajana, ja jäsenmäärä on tälläkin hetkellä sama kuin silloin.
Viime vuoden toimintakertomuksen mukaan paikallisjärjestöön kuului 32 ammattiosastoa, joissa on yhteensä noin 13 500 henkilöjäsentä.
LAP:N TEHTÄVÄNÄ on palkansaajien ja heidän perheittensä taloudellisten ja yhteiskunnallisten oikeuksien parantaminen ja puolustaminen. Tehtäväänsä LAP täyttää tekemällä yhteistyötä jäsenosastojen ja niiden jäsenten kanssa.
Lallon mukaan konkreettisesti LAP:n toiminta näkyy muun muassa ammattiosaston toimihenkilöiden ja muun jäsenistön kouluttamisena.
LAP:lla on mahdollisuus myös vaikuttaa yhteiskunnallisesti. Poliittiset intohimot eivät enää ole valtoimenaan ammattiyhdistystoiminnassa.
Se, etteivät poliittiset intohimot vello LAP:ssa näkyy muun muassa siinä, että jäsenistössä on eri puolueiden väriä tunnustavia.
Tosin eniten on sosiaalidemokraatteja, Lallo kertoi.
AMMATTIYHDISTYSLIIKETTÄ tarvitaan Lallon mukaan tulevaisuuden EU:ssa kipeästi.
Kun työn ja pääoman ristiriita on sitä luokkaa kuin nyt, tarvitaan järjestöä. Kaikkea työtä ei tehdä Helsingissä, vaan mittavaa perustyötä tehdään alueellisesti.
Uskon, että tulevaisuudessa yhteistyö eurooppalaisten ay-liikkeiden kanssa lisääntyy. Kun pääoma menee yli rajojen, meidänkin on mentävä.
Lallo toivoo, että ay-toimintaan tulisi lisää nuoria.
Toivon, että nuoret ottavat oman paikkansa ja että he ajattelisivat muunkin kuin vain työttömyysturvan varmistamista. Viime vuosina on ollut liikettä vapaisiin kassoihin päin.