Kaupunginorkesteri käynnisti neljä vuotta sitten kummilapsitoiminnan. Monen ikäisille lapsille aina vauvaikäisiä myöten on järjestetty omia konsertteja. Oikean orkesterin elävää musiikkia ei voita mikään. Kilpailu lasten ja nuorten ajasta on kuitenkin kovaa.
MATTI SAARELA
LAPPEENRANTA. Lasten ja nuorten vapaa-ajasta käydään kovaa kilpailua. Tässä
kilpailussa oman paikkakunnan kulttuuritarjonta ja -harrastukset eivät
välttämättä nouse voittajiksi. Suosion eteen pitää tehdä työtä.
Kilpailu eri harrastusmuotojen välillä on nykyisin kovaa, luokanopettaja
Jarmo Kyllönen myöntää.
Kyllönen, luokanopettaja Anne Metsola ja kaupunginorkesterin viulisti Riita
Lind ovat vetäneet kaupunginorkesterin kummiluokkatoimintaa. Kyllösen ja
Metsolan ohjaama Luukkaan koulun kuoro on myös esiintynyt
kaupunginorkesterin lasten konserteissa.
MAANANTAINA Lappeenrannan kaupunginorkesteri järjestää kummilapsilleen
kaksi konserttia Helkiö-salissa. Kaikille orkesterin noin 300 kummilapselle
on lähetetty henkilökohtainen kutsu konserttiin, mutta toistaiseksi tarjous
eri tyylilajeja esittelevästä konsertista on kaikunut lähes kuuroille korville.
Oikeastaan koululaisille ei tähän aikaa vuodesta kannattaisi tarjota enää
yhtään mitään. Koulussa on toukokuussa käynnissä sellainen hulabaloo jo
pelkästään koulutyöhön liittyvien juttujen kanssa. Ajankohta on silleen
vähän hankala, Kyllönen arvelee.
No ainakin miljoona asiaa vaikuttaa. Kesäharrastukset ovat jo lähteneet
pyörimään. On luokkaretket ja tavalliset retket, ja kaikenlaista muuta
touhua ihan hirveästi, Kyllönen vastaa kysymykseen, mikä koululaisia näin
kesänkorvalla oikein lennättää.
ORKESTERI aloitti kummilapsitoiminnan neljä vuotta sitten. Mallia otettiin
Helsingin kaupunginorkesterista. Lappeenrannassa kummeiksi valittiin vuonna
2001 koulunsa aloittaneita ekaluokkalaisia.
Miksi sitten peruskoulun neljättä käyvien varhaisnuorten pitäisi vaivautua
paikalle, kun kaupunginorkesteri soittaa konserttimusiikkia?
Tämä ei ole pelkästään klassista musiikkia, ei suinkaan. Mukana on
näytteitä klassisesta kamarimusiikista, mutta ohjelmistossa oleva laulut
edustavat hyvin monenlaisia musiikin lajeja. Siellä on muun muassa
barokkimusiikin oloista musiikkia ja ihan nykyaikaista, ekspressiivistä
musiikkia, Lind sanoo.
Joku Marjatta Meritähden Niku-porsas taas on aivan puhdas tango, ihan
Seinäjoen Tangomarkkinoiden kamaa, Kyllönen täydentää.
Tärkeää on myös se, että lapset näkevät, miten musiikkia tehdään.
Nykyäänhän sitä vain kuunnellaan, hän jatkaa.
Tällaiset konsertit varmasti myös kannustavat lasta hakeutumaan
soittoharrastuksen pariin. Hän näkee, millainen esimerkiksi viulu on ja
miten sitä soitetaan, Metsola täydentää.
Meillä on Luukkaan koulussa noin 400 oppilasta. Minä väitän että siellä
on myös suuri joukko lapsi, jotka eivät kuulisi ikinä muulloin elävää
orkesteria ilman tällaista kummilapsitoimintaa,Kyllönen jatkaa.
KYLLÖSEN mukaan kysymys on myös periteiden jatkumisesta. Lappeenranta on
kuorojen kaupunki, mutta kuorojen väki alkaa harmaantua.
Ainakin meidän kuorossamme on varmasti monta sellaista lasta, joista
aikuisten kuorot saavat tulevaisuudessa riveihinsä aktiivisia harrastajia,
hän sanoo.
Populaarimusiikin asema korostuu jo hyvin pienten lasten
kuuntelutottumuksissa.
Hirveän aikaisin lapset alkavat kuunnella poppia. Välillä tulee sellainen
olo, että voiko näille neljäsluokkalaisille enää soittaa lastenlauluja.
Toisaalta tutuu mukavalta, kun ne kelpaavat vielä jopa
kuudesluokkalaisillekin, Metsola miettii.
LINDILLÄ on vielä yksi täky, johon maanantaina konsertin yleisö voi tarttua.
Tarkoitus on tällä kertaa myös paljastaa kummilapsille salaisuuksia,
joita ihan tavallinen yleisö ei välttämättä tiedä, Lind lupaa.
Lappeenrannan kaupunginorkesteri tekee musiikin tyylilajeja tutuiksi
kummilapsilleen maanantaina 9.5. klo 17 ja 19. Helkiö-salissa. Tiistaina
10.5. konsertti viedään sovellettuna Voisalmen päivätoimintakeskukseen.
Kuvateksti
Luokanopettajat Anne Metsola ja Jarmo Kyllönen vetävät kaupunginorkesterin
viulistin Riitta Lindin kanssa kaupunginorkesterin kummilapsitoimintaa.
MATTI SAARELA