ANNE KOKKONEN
SAVITAIPALE. Ulkoa päin tunnistaa vielä Välijoen matalamallisen
koulurakennuksen. Sisällä luokat ovat jo saaneet väistyä kodin tieltä.
Muutos on ollut paitsi näkyvä, myös ajallisesti hurjatahtinen, sillä
koulukiinteistö siirtyi Satu ja Jari Hellbergin perhekotiyritykselle vasta
alkuvuodesta. Remontti käynnistyi helmikuussa ja aivan näinä päivinä
Perhekoti Perhon toiminta alkaa virallisesti Savitaipaleen Välijoella.
Nyt kun monivuotisen unelman täyttymys lähenee, Hellbergit uskaltavat jo
hengähtää. Kevätviikkoina nelihenkinen perhe totuttelee rauhassa uuteen
taloonsa ja tekee markkinointityötä.
Lasten sijaiskotipaikoista on niin huutava pula, että uuden perhekodin
saisi täyttymään halutessaan hyvinkin äkkiä. Hellbergit tahtovat kuitenkin
edetä hitaasti ja antaa aikaa perheen muotoutumiselle.
Olemme ajatelleet, että suurperheeksi kasvetaan. Koska vauvan odotus jää
meiltä pois, toisenlainen pieni odotusvaihe saa tulla tilalle, Satu
Hellberg toteaa.
Tavoitteena on tutustua lapsiin ja valmistella muuttoa kiirehtimättä.
Lapset tulevat kesällä ja saavat aloittaa rauhassa uuden kouluvuoden.
SOSIAALIKASVATTAJAKSI ja päivähoitajaksi kouluttautunut Satu Hellberg ehti
välillä jo haudata haaveensa oman perhekodin perustamisesta, mutta sitten
nuoruusvuosien kotikunta Savitaipale ryhtyi myymään lakkautettuja koulujaan.
Hellbergit lähtivät katselukierrokselle ja kaikki alkoi edetä nopeasti.
Välijoen koulu oli meidän kannaltamme ihanteellinen paikka. Tilat
sijoittuivat yhteen tasoon ja remontista tuli helppo: rakennettiin
pääasiassa vain uusia väliseiniä, Satu Hellberg kertoo.
Kahdeksan makuuhuoneen, olohuoneen, keittiön, liikuntasalin sekä kolmen
vessan ja suihkutilan yhteenlaskettu neliömäärä nousee päälle 400:n.
Pihapiiriin sijoittuu saunatila sekä kaksi erillistä asuinhuoneistoa, oma
urheilukenttä, laavu ja jonkin verran metsää.
Harrastustilaa siis löytyy sisältä sekä ulkoa. Hellbergit pitävät itse
luonnossa liikkumisesta, kalastuksesta, urheilusta ja kotimaan matkailusta,
mutta lapset saavat valita harrastuksensa omien mieltymystensä mukaan.
Jokaiselle lapselle pyritään löytämään ainakin yksi oma juttu, jonka hän
voi tuntea omakseen ja jossa saa onnistumisen kokemuksia. Jos joku ihan
oikeasti haluaa jotain harrastaa, siihen tarjotaan tilaisuus, Satu Hellberg
lupaa.
Perhekoti Perhoon sijoitetaan ensisijaisesti kouluikäisiä poikia, mutta
sisarusten kohdalla rajat voivat joustaa. Tilaa on viidelle
sijoituslapselle, joiden on tarkoitus asua talossa 18 vuoden ikään asti.
SATU ja Jari Hellberg ilmoittavat, ettei heillä ole mitään harhakuvitelmia
perhekotiyrittäjän arjesta. Valitussa elämänurassa riittää haasteita, mutta
toisaalta helppoa hommaa ei ole edes lähdetty hakemaan.
Hellbergit tuntevat hyvin myös sen todellisuuden, jossa sijoituslasten
vanhemmat elävät, sillä Jari Hellberg toimi aiemmin ravintola-alalla
järjestyksenvalvontatehtävissä. Hän myöntääkin tietävänsä tarkkaan nykyisen
päihdekulttuurin tilanteen ja taitavansa kielen, jota nuoret ymmärtävät.
Pelkällä lastensuojelun koulutuksella ei tässä ammatissa pitkälle pärjää.
Tarvitaan arjen rohkeutta ja ihmissuhdetaitoja, joita ei löydy
koulunpenkiltä, Satu Hellberg korostaa.
Hellbergit työskentelevät perhekodissa toistaiseksi kahdestaan. Toiminnan
laajentuessa lisävoimaa pestataan tarpeen mukaan.
Perhekoti Perho aikoo elää Välijoen kylässä yhtenä perheenä muiden
joukossa. Hyvin alkaneen yhteydenpidon kyläläisten kanssa toivotaan
jatkuvan ja lasten löytävän kavereita kylän lapsista.
Piha on avoin kaikille ja kahville saa tulla, mutta lapsilla on oma
yksityisyytensä, joka tulee turvata, Satu Hellberg huomauttaa.
Kuvateksti
Entisestä koululuokasta tehdyssä olohuoneessa riittää tilaa kaikille Satu
ja Jari Hellbergin vetämän perhekoti Perhon jäsenille.
MARLEENA LIIKKANEN