Maakuntavaellus ei ole kilpajuoksua eikä matelua

Maakuntavaelluksen ensimmäiset askeleet otettiin kalmistossa. Vaeltajilla on edessä puolentoista viikon hiertävä urakka Parikkalasta Lappeenrantaan. Erävaeltajat ottavat vaelluksen sopivan kevyenä harjoituksena.

TENHO TIILIKAINEN

PARIKKALA. Maakuntavaellus lähti liikkeelle ihanteellisissa olosuhteissa.

Yksi kevään kauneimmista päivistä saattoi suuren maakuntavaelluksen

osanottajat liikkeelle keskiviikkona Parikkalan perukoilta Uukuniemen

Papinniemestä.

Vaeltajat ovat perillä vajan 250 kilometrin metsä- ja tiemarssin jälkeen

Lappeenrannassa lauantaina 14. päivänä toukokuuta. Vaeltajien perusporukka

on vajaat 20 henkilöä, jotka aikovat marssia matkan alusta loppuun, osa

tyytyy vähän lyhyempään rupeamaan, osa liittyy mukaan vasta matkalta.

Ruokolahtelainen Aimo Halonen aikoo olla mukana kotiovelleen saakka.

– Eiköhän se matka pysähdy metsäkoululle, siitä kun piipahtaa kotiin ja

saunaan, niin ei varmaan enää tule jatkettua,

Halonen ei hetkeäkään epäillyt omaa jaksamistaan. Takana on paitsi talvelta

700–800 hiihtokilometriä, myös valmistavia muutaman tunnin patikointeja nyt

keväällä. Ruokolahden reitit Halonen on Leena-vaimonsa kanssa kiertänyt

useaan kertaan ja syksyn ohjelmaan on perinteisesti kuulunut vaellus

pohjoisessa, joskus myös Itävallassa.

Vajaat neljä tuntia myöhemmin takana oli 12 kilometriä ja edessä

ensimmäinen vähän pidempi tankkaustauko.

– Porukka on jaksanut kohtuullisen hyvin. Mikäs tässä on ollut kävellessä,

tasaisia metsäautoteitä. Olemme matkanneet noin neljän kilometrin

tuntivauhtia. Hiki mainasi kyllä jossakin vaiheessa tulla, kun aurinko

oikein porotti vasten kasvoja tieosuuksilla, Halonen kertoi keskiviikon

puolimatkan etapilta. Edessä oli vielä toiset 12 kilometriä ennen

Mikkolanniemen yöpymispaikkaa.

SYYSKUUN Erävaelluksen SM-kisoihin valmistautuvat lappeenrantalaiset Heikki

Jääskeläinen ja Lasse Kemppi ottavat maakuntavaelluksen harjoitusrupeamana

syksyä varten.

– Meille tämä on vain harjoitusta syksyä varten. Vaellamme reitin läpi

täyspakkaus selässä, Jääskeläinen kertoo.

Täyspakkauksella on painoa parikymmentä kiloa. Miehet kantavat mukaan muun

muassa maakuupussit, eväät, keittovälineet ja varajalkineet,

– Aiomme yöpyä makuupusseissa, emme muiden tavoin puolijoukkueteltoissa tai

majoissa. Mukana on myös kolmen päivän eväät, koska erävaelluskin kestää

kolme päivää. Erävaelluksessa matkana on kolmessa päivässä 100 kilometriä

sen päälle lukuisa määrä erilaisia tehtäviä. Erävaelluskisa on tätä

huomattavasti raskaampi, Jääskeläinen sanoo.

MAAKUNTAVAELLUKSEN johtaja Mikko Ikävalko Etelä-Karjalan liikunta ja

urheilusta selvitti ennen starttia vielä muutamia perusasioita vaeltajille.

Matkaajien yöpymisvarusteet, varakengät ja -vaatteet sekä ruoka kulkevat

huoltoautossa. Huoltoauto poimii myös tarvittaessa kesken matkaa

uuvahtaneet tai loukkaantuneet.

– Eniten huolta saattavat aiheuttaa hiertymät ja liukastumiset. Meillä on

mukana koko ajan ensiaputaitoisia vaeltajia. Tarvittaessa voimme tarjota

porukalla myös aamupalan, muutenhan osanottajat vastaavat itse muonastaan.

Ikävalko ei osannut vielä ennustaa kuinka kuivaa tai märkää reitillä on.

Pyhäjärvi lähtöpaikalla oli vielä jäässä, pienet lammet ja järvet

lainehtivat sulina. Maastossa on pohjoisrinteillä ja muuallakin paikka

paikoin lunta.

– Tunti kävellään ja sitten pidetään vartin tauko. Tämä ei ole

kilvanjuoksua, mutta ei myöskään matelemista. Toivon, että pidätte

maastossa matkapuhelimet kiinni tai ainakin äänettöminä, Ikävalko luennoi

osanottajille.

Tänään vaeltajilla on edessä noin 30 kilometrin urakka Mikkolanniemeltä

Tyrjän rantatietä Parikkalan Siikalahdelle.

Kuvatekstit

Ensimmäiset suuren maakuntavaelluksen askeleet otettiin keskiviikkona

Parikkalan Uukuniemellä.

Ruokolahtelainen Aimo Halonen aikoo olla joukon jatkona ainakin

kotipitäjään saakka.

Syyskuun erävaelluksen SM-kisoihin valmistautuvat lappeenrantalaiset Lasse

Kemppi ja Heikki Jääskeläinen vaeltavat maakuntareitin täyspakkaukset

selässään, harjoituksen vuoksi.

KAROLIINA PAATOS

Kirjoittaja:
Tenho Tiilikainen