VESA SALMINEN
KORIPALLON SM-liigan kärkikaksikon Lappeenrannan NMKY:n ja Pussihukkien
valmentajakuviot ovat vielä avoinna. Suuri osa sarjan joukkueista on sen
sijaan piiskurinsa palkannut.
Minulle on tarjottu valmentajan paikkoja useammastakin seurasta ja myös
muita koripalloon liittyviä tehtäviä, Namikan viime kauden valmentaja Mika
Turunen kertoi.
Välttämättä en valmenna missään. Vakavissani olen miettinyt sitäkin, että
16 vuotta penkin päässä voisi riittää.
Turunen keskusteli jatkosta Namikan puheenjohtajan Ilpo Hakulan kanssa
alkuviikolla, mutta sopimusta ei ole tehty. Molempien mukaan mahdollisesti
ensi viikolla asiat loksahtavat puoleen tai toiseen.
Minulla ei ole tällä kertaa kiire, Turunen kuvasi.
Turusen mukaan mestaruus on tuomassa uusia ihmisiä organisaatioon ja
mahdolliset kansainväliset kentät kiinnostavat myös uusia pelaajia. Turunen
on ehtinyt jo hieman pohjustaa Namikan tulevia pelikenttiä.
Olen kysellyt, mikä taso Suomelle olisi eurokentillä tarjolla, Turunen sanoi.
Jos Namikaan palkataan uusi ammattivalmentaja, puheenjohtaja Hakulan mukaan
pelaajistossa on sen jälkeen yksi ammattilainen vähemmän.
PELAAJAPUOLELLA Namika kokee muutoksia. Timo Riihelä on siirtymässä tulevan
vaimonsa, SM-sarjaan nousseen Catzin ykköspelinjohtajan Saara Poussan
kanssa kotiseudulle Hämeeseen. Tulevat pelipaikat ovat molemmilla Riihelän
mukaan vielä auki, mutta Lappeenrantaan pariskunta ei ole jäämässä.
Emme ole vielä sitoutuneet mihinkään, Riihelä kertoi.
Toinen Namikan takamies Turo Sonkajärvi miettii paluuta Joensuuhun, jossa
hänellä on yliopistossa opiskelupaikka odottamassa. Harkinta on Sonkajärven
mukaan kuitenkin vielä kesken.
Voi olla, että jos ei jäädä Lappeenrantaan, sitten nousee hanskat
naulaan, Sonkajärvi sanoi.
SM-LIIGAN joukkueiden valmennuskuviot alkavat olla kohtalaisen pitkälle
selvillä, vaikka kärkikaksikon tilanne on avoin. Namikan Turunen miettii
yhä ja Pussihukkien Kaminen aikoo viettää välivuoden.
Timo Heinonen jatkaa Joensuussa, joka on kasaamassa kovaa ryhmää kolmen
maajoukkuemiehen Jyri Lehtosen, Sami Lehtorannan ja Petri Virtasen
ympärille. Sentteri Clifton Jones palaa myös Joensuuhun.
Porvoon Tarmon managerin Dan Stenbäckin mukaan Carl Woodardin kanssa ehdot
on sovittu ja valmentajan pitäisi palata kaupunkiin elokuussa. Tanskassa
asuva amerikkalainen haluaa kuitenkin vielä keskustella ratkaisusta
perheensä kanssa.
Espoossa jatketaan Mihailo Pavicevicin komennossa. Pelaajakaarti vankistuu
Salosta siirtyneellä piste- ja syöttöhailla Tim Kisnerillä. ToPon nostaneet
Markus ja Jukka Hemdahl palaavat Honkaan.
Aura Basketin valmentajaneuvottelut ovat puheenjohtaja Ilkka Rokalan mukaan
alkutekijöissään. Ray Ailus siirtyi Uuteenkaupunkiin, eikä korvaajaa ole
tiedossa. Pelaajistossa kotimainen kaarti on hyvin koossa. Joukkueen sielu
Juha Stén tosin etsii pelipaikkaa myös ulkomailta.
Lahdessa luotetaan edelleen valmentaja Lars Ekströmiin. Muuten varsinkin
joukkueen pitkä kaarti on menossa uusiksi. Lehtorannan Joensuun muuton
lisäksi Tom Gustafsson lähtee töihin Ranskaan.
Kymenlaaksossa on touhuttu aggressiivisesti siirtomarkkinoilla. KTP on
palkannut valmentaja Jouni Grönroosin lisäksi lopettaneen Roope Mäkelän
paikkaajiksi Anssi Kinnaslammen Kouvoista, Toni Ilmosen Äänekoskelta ja
Jouni Ehon Katajasta.
Kouvot pestasi valmentajakseen pääsarjatasolla tuntemattoman nimen Anton
Mirolybovin. Kinnaslammen pois lähtöä paikkaavat paluumuuttajat Sami
Laaksonen ja Petri Jaakkola sekä Porvoon EU-pelaaja Mark Sweet.
Sarjan viime kauden häntäpään joukkueista Pyrbasket jatkanee Jarmo Laitisen
komennossa.
SM-liigaan nousseen ToPon valmentaja on Ruotsista muuttava Pekka Salminen.
Joukkueen puolella strategiat menivät uusiksi, kun Hemdahlin veljekset
lähtivät. Nimekkäistä vahvistuksista ToPo ei ole hiiskunut.
Kuvateksti
SM-sarjan playmakereista katoaa Lappeenrannasta leijonanosa, kun Saara
Poussa ja Timo Riihelä palaavat kotimaakuntaansa Hämeeseen.
ES-ARKISTO