Categories
Artikkelit

Pikisaaren rakentaminen vauhdittuu laatua nostamalla

Talot madaltuvat rantaa kohti kaksikerroksisiksi. Luonnoksissa autopaikoitusta tulee myös talojen tai maan alle. Tyhjälle alueelle päässee rakentamaan ensi vuonna.

ANNE KOTIHARJU

LAPPEENRANTA. Lappeenrannan Pikisaaren rakentamaton osa saa ehkä muuta saarta kevyemmän ilmeen. Kun Pikisaareen on tähän mennessä noussut jyhkeitä kerrostaloja vähän sekavastikin, pitäisi viimeisestä niin sanotusta kolmosalueesta tulla laadukkaampi.

On puhuttu jopa pientaloista, mutta tässä vaiheessa näyttää siltä, että kerrostalolinjasta pidetään kiinni.

– Pikisaarenkadun varressa olisi neljä-viisikerroksisia taloja ja Pallonlahtea kohti talot madaltuvat kaksikerroksisiksi, kuvailee tämän hetkistä ajatuksia UPM:n kiinteistöyhtiö Bonvestan toimitusjohtaja Vesa Moisio.

– Lähtökohtana on, että noudatetaan osayleiskaavan linjauksia ja sen suomaa

noin 20 000 kerrosneliön rakennusoikeutta.

Kaavoituspäällikkö Erkki Jouhki sanoo, että kaupunki on enemmän kallellaan kerrostalomaiseen rakentamiseen.

– Emme ole lämmenneet vielä toistaiseksi pientalorakentamiseen Pikisaaressa.

KOLMOSALUE tavoittelee ilmeisesti sitä henkeä, jota Pikisaaren kaavoituskilpailun voittajaehdotuskin haki. Muualla Pikisaaressa

esimerkiksi maanalainen pysäköinti ei ole toteutunut.

Nyt sitäkin harkitaan. Pikisaaressa pysäköinti lyö paikoittain silmille huolimatta siitä, että paikoista on pulaa. Asukkaat kokevat tilanteen

ongelmaksi.

– Pysäköinti yritetään järjestää mahdollisimman huomaamattomasti, lupaa Jouhki.

Moision mukaan ainakin osan pysäköinnistä voisi harkita sijoitettavaksi maan tai talojen alle.

– Tämä on tietysti talouskysymyskin.

Moisio selvittää, että laatuun kiinnitetään nyt entistä enemmän huomiota. Asunnot eivät ole vuosien varrella menneet odotetusti kaupaksi.

– Laadun nosto näkyy jo näissä rakenteilla olevissa taloissa. Ne ovat paikalla muurattuja ja rapattuja. Kun laatu paranee, ovat ihmiset selvästi halukkaampia ostamaan asuntoja; se näkyy jo.

Pikisaaren kolmososan, entisen kuivaamon alueen, kaavoituksen pohjaksi oli tehty useita vaihtoehtoisia luonnoksia. Pikisaaren ohjaustyöryhmä päätti, että kaavavalmistelu etenee nyt rivakasti.

– Osallistumis- ja arviointisuunnitelma pistetään heti vireille ja ensimmäiset luonnokset on näytettävissä syksyllä. Tontit olisivat

rakennettavissa ensi vuonna, kuvailee Moisio aikataulua.

RUOKAKAUPPAA Pikisaareen odottavien toiveet saattavat toteutua. Moisio kertoo, että Pikisaaren sillan pieleen tulevan kerrostalon alakertaan sovitellaan edelleen kauppaa.

– Kun nyt keskeneräinen YIT:n rakennus valmistuu, alkaa seuraavan, Kaupunginlahdelle päin avautuvan talon rakentaminen heti. Sitten on tarkoitus aloittaa sen sillan pielen talon rakentaminen. Suhtaudun kaupan tuloon toiveikkaasti.

Lisäksi kaksi rakentamatonta tonttia odottaa vielä Pallonlahden puolella.

– Ne ehkä rakennetaan vuosien 2006 ja 2007 aikana, jolloin on mahdollista aloittaa myös kolmosalueen tai Rapasaaren rakentaminen.

Kuvateksti

Pikisaaren Pallonlahden puoleiseen osaan kaavaillaan muuta Pikisaarta kevyemmänoloista ja laadukkaampaa rakentamista.

KAROLIINA PAATOS

Kirjoittaja:
Anne Kotiharju