PÄIVI VENTO
RAUTJÄRVI. Simpeleen nuorisoseura on valmis ottamaan siipiensä suojaan
monenlaista kerhotoimintaa.
Kaikki käy urheilusta kulttuuriin, sanoo seuran puheenjohtaja Anne
Uppman. Hän uskoo, että harrastajia kyllä riittäisi, mutta kun ei löydy
vetäjiä.
Lasten tanhukerho alkaisi, jos Vennon Sinikalle löytyisi apuohjaaja,
Uppman vinkkaa.
Vaikka Simpeleen nuorisoseura täyttää tänään komeat 110 vuotta, toiminnassa
ikä ei paina.
Jäsenistön keski-ikä tulee laskemaan kivasti, kun jäsenrekisteri saadaan
ajan tasalle ja siihen mukaan nykyiset parikymmentä show- ja
jazztanssikerholaista, puheenjohtaja iloitsee.
Seuralta löytyy luonnollisesti myös oma Leader-hanke. Seura on hallinnoija
Ramppi ja parras -ilmaisutaidon koulutuksessa, joka alkaa ensi syksynä.
Hanke työllistää eniten rahastonhoitaja Eila Repoa. Koulutus tapahtuu
tässä meidän talolla, joten saamme vuokratuloja ja pidämme myynnissä pientä
purtavaa.
NUORISOSEURA peruskorjasi talonsa vuosina 19821985. Talon ylläpito on
suurin yksittäinen menoerä, mutta toisaalta toiminnan kannalta välttämättömyys.
Viime vuonna ulkopuolista käyttöä oli kiitettävästi, nyt vähän vähemmän.
Iltakäytön rinnalle toivomme päiväkäyttöä, kuten myyntitapahtumia.
Jokaiselle vuokrapennille löytyy käyttöä ihan kiinteistön kunnossapitämisessä.
Vuokralaisina ovat olleet porukat leijonista kansalaisopistoon. Muutaman
vuoden takainen atk-kurssi oli seuralle ihannetapaus, säännöllinen
vuokralainen.
Simpeleen nuorisoseura juhlii 7.5.2005 klo 15 omalla talolla.
Simpeleen nuorisoseura
Omat säännölliset toiminnat ovat lasten ja nuorten show- ja jazztanssikerho
(n. 20 henkeä), lavatanssikerho (30-40 kävijää) ja näytelmäkerho
(kappaleesta riippuen 10-20 ihmistä.)
Yhdessä kehitysvammaisten tukiyhdistyksen kanssa kehitysvammaisten
musiikki- sekä askartelukerhot.
Jäseniä nyt 138. Jäsenmäärä ollut aavistuksen laskusuunnassa.
Kuvateksti
Perjantai-iltana nuorisoseurantalo pantiin talkoilla juhlakuntoon.
Puheenjohtaja Anne Uppman järjesteli kukkaset kahvipöytiin.
PÄIVI VENTO