MATTI VEIJALAINEN
IMATRA. Tsaarinaikaan uskalikot kävivät yli pauhaavan Imatran
köysiratakorissa. Nyt mennyt aika palaa uusin kujein.
Imatrankosken yli viritetään vaijeri, mitä pitkin ihmiset voivat ylittää
pärskeet. Elämysradan arkkitehdin Janne Hinkkasen mukaan luvassa on
parinkymmenen sekunnin kyyti.
Vaijeriradan pituus on toistasataa metriä. Lujuuslaskelmat on Hinkkasen
mukaan tehty niin, että tuhtikin temppuilija pääsee valjaissaan ehjänä perille.
Vedämme norsuvaijerin hyttyskäyttöön, Hinkkanen määrittelee.
HINKKANEN on ideoinut vaijeriradan Taikuri ja Teräsmies Ky:n
yhtiökumppaninsa Janne Mustosen kanssa. Toteutusta yrittäjät pähkäilivät
runsaan vuoden. Eniten aikaa on mennyt byrokratiaviidakon läpäisemiseen.
Nyt maanomistajien Imatran kaupungin ja Fortumin luvat ovat kunnossa.
Poliisin lupa on vielä hakematta, mutta siihen elämysmiehet eivät usko
asian kaatuvan.
Pakkeja ei antanut kosken kansallismaisemaa suojeleva museovirastokaan. Sen
hyväksynnän ehto oli, että rata ei saa nostattaa koskelle pysyviä
rakennelmia. Rannoille tulevat kannatintolpat puretaan siis aina käytön
jälkeen pois.
TAVOITTEENA on vaijeriradan tuominen ensi-iltaan viimeistään Big
band-viikolla. Liikeidea on, että rata on halukkaiden käytettävissä
koskinäytösten aikana sekä tilauksesta muulloinkin. Kertakyydin hinnaksi
ennakoidaan 2040 euroa.
Rata vedetään yli kosken hieman koskisillan yläpuolelta, missä kohdin vettä
on liukujan alla leveimmälti. Yhteistyökumppaneina radanrakentajilla on
maanomistajien lisäksi majoittajia, kehitysyhtiö sekä teknologiakeskus
Kareltek. Vaijerirata on Villi Idea-kilpailun palkittua tulosta.
Kuvateksti
Elämysyrittäjät Janne Mustonen (vas.) ja Janne Hinkkanen alkavat liu’uttaa
ihmisiä yli Imatrankosken uoman.
MATTI VEIJALAINEN