TENHO TIILIKAINEN
IMATRA. Imatran katujen, teitten ja yleisalueiden kunnossapitomäärärahoja
leikataan edelleen. Tekninen lautakunta hyväksyi tiistaina toimialat,
joista säästöjä voidaan meneillään olevan vuoden aikana saada lisää.
Kaupunginhallitus ei ole antanut tekniselle toimelle lupaa ylittää tämän
vuoden toimintakatettaan. Tekninen toimi on laskenut, että
aluekunnossapidossa on jopa 265 000 euron ylitysuhka talousarvioon verrattuna.
SÄÄSTÖTOIMET kohdentuvat sekä kesä- että talvikunnossapitoon. Lisää euroja
haetaan myös kasvatetulla metsänmyynnillä sekä kiinteistö- ja tonttikaupoilla.
Kesällä säästöt näkyvät muun muassa yleisten alueiden nurmikonleikkuussa.
Nurmikoita leikataan vain suppeilla keskusta-alueilla. Puistojen ja
yleisten alueiden siivousta vähennetään.
TULEVANA syksynä katuvalaistus huollettaneen vain Vuoksen länsipuolella,
ensi vuonna Vuoksen itäpuolella. Osa katuvaloista pysyy täten seuraavan
vuoden pimeänä ja kaupunki säästää lisää rahaa energiasäästönä.
Talvikunnossapidon varallaoloa aiotaan keventää merkittävästi. Auraukset ja
liukkaudentorjunta suoritetaan pääsääntöisesti ainoastaan normaalin työajan
puitteissa.
SYKSYN aurauksissa ei käytetä ostopalveluja, vaan auraukset tehdään omalla
kalustolla. Tästä johtuen lumenpoisto ja liukkaudentorjunta viivästyy
asuntoalueilla noin vuorokaudella.
Teknisen toimen toimialajohtaja Lauri Lihavainen luonnehtii säästökuuria
nykyisessä tilanteessa rankaksi, mutta pakolliseksi. Kun rahaa ei ole
mahdollista saada lisää on palveluista karsittava.
tämä runsaan 250 000 euron säästötavoite on noin viidennes koko
aluekunnossapidon budjetista, Lihavainen sanoo.
Alustava säästöohjelma
Katuvalojen korjaus jaksotetaan kahdelle vuodelle, säästö noin 35 000 euroa.
Yleisten alueiden nurmikonleikkuuta vähennetään, säästö 10 000 euroa.
Puistojen ja liikennealueiden puhtaanapidosta karsitaan 15 000 euroa..
Talvikunnossapidon varallaoloa kevennetään, säästö noin 15 000 euroa.
Auraukset pääsääntöisesti normaalina työaikana, ei ostopalveluja syksyllä.
Säästön määräksi arvioidaan 50 000 euroa.
Metsän myyntiä kasvatetaan 50 000 eurolla.
Toimitiloista saatavan vuokran kasvuksi arvioidaan 30 000 euroa.
Maan sekä rakennusomaisuuden myyntituloilla saadaan lisätuloja noin 60 000
euroa.
Kuvateksti
Voi kukkanen sentään Sienimäen koulun pihamaata.
TENHO TIILIKAINEN