MATTI VEIJALAINEN
IMATRA. Raja- ja merivartiokoulun varusmiessissit pitävät asemansa
Immolankankaalla ja Imatran katukuvassa.
Sisäasiainministeri Kari Rajamäen (sd.) keskiviikkona antama päätös
rajavartiolaitoksen varusmieskoulutuksen tulevaisuuden järjestelyistä nosti
rajakoulun rajajääkärikomppanian karsintapudotuspelin voittajiin.
Imatran lisäksi rajan varusmieskoulutus jatkuu Pohjois-Karjalan
rajavartiostossa Onttolassa sekä Lapin rajavartiostossa Ivalossa. Kainuun
rajavartioston rajajääkärikomppania sitä vastoin lakkautetaan vuonna 2007.
IMATRALLA ratkaisu varusmieskoulutuksen jatkumisesta Immolassa otettiin
vastaan helpottuneella ilolla.
Kiitoksia ministerille hyvästä päätöksestä. Kovasti meiltä päin
varusmieskoulutuksen asiaa on koetettu lähetystöin ja kirjelmöinnein ajaa.
Sitä en tiedä, mahtoiko näillä toimilla myös olla vaikutuksensa ratkaisuun,
Imatran kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pentti Komi (sd.) myhäili.
Komin mukaan Imatran kaupungilla on aina ollut erittäin hyvät suhteet
rajakouluun ja Kaakkois-Suomen rajavartiostoon. Yhteistyötä
varusmieskoulutuksen jatkamispäätös kannustaa Komin mukaan edelleen
syventämään.
Ratkaisu lämmitti Komia myös henkilökohtaisesti.
Olen ollut paljon miellyttävissä tekemisissä rajakoulun kanssa. Monesti
olen ollut esimerkiksi esilukijana koulun varusmiesten valatilaisuuksissa.
RAJA- JA merivartiokoulun Imatran koulutuskeskukselle varusmieskoulutuksen
jatkopäätös oli helpottava ilosanoma.
Vellova tilanne oli päällä kaksi vuotta. Jokaisella henkilökuntaan
kuuluvalla on ollut entä jos-ajatuksia mielessä. Nyt töihin päästään
keskittymään taas sataprosenttisesti, rajajääkärikomppanian päällikkö
kapteeni Urpo Riissanen riemuitsi.
Seuraavan uuden varusmieserän sisäänotolla työ jatkuu Immolassa 11.
heinäkuuta. Jatkossa saapumiserien vahvuus on Immolassa 115:n luokkaa.
Kaakkois-Suomen rajavartiostolle keskiviikon päätös oli majuri Jarkko
Alenin mukaan myös huojentava. Erityisesti se pyyhki huolet pois
vartioston huoltokeskuksen henkilöstöltä, joka tuottaa tukipalveluja
rajakoulun varusmieskoulutukselle. Nyt varmistui, että työtä riittää
jatkossakin.
SISÄMINISTERIN päätöksessä varusmieskoulutuksen jatkamisen tarpeellisuutta
Imatralla perusteltiin keskeisesti sillä, että rajakoululle on määrätty
koko rajavartiolaitoksen varusmieskoulutuksen kehittämistehtävä. Imatran
varusmieskoulutuksen nähdään myös helpottavan kantahenkilökunnan
rekrytointia Kaakkois-Suomen rajavartiostoon. Seuraavien neljän vuoden
aikana kaakkoisrajalle tarvitaan vähintään 160 virkailijaa lisää.
Varusmieskoulutuksen jatkuminen varmistaa Immolan rajajääkärikomppanian
kasarmirakennuksen peruskorjauksen. Suojellun funkkistalon remontin
kustannusarvio on 2,6 miljoonaa euroa. Investointiin varataan rahat
vuosille 2008-2009.
Inarin Ivalon vahvuutta ovat Tunturi-Lapin erikoisolosuhteet. Kun
varusmiehet koulutetaan vaativissa erämaaoloissa pelastustehtäviin, voidaan
heidän panoksellaan parantaa myös Lapin matkailun turvallisuutta. Ivalon
rajajääkärikomppania muuttuu uudenlaista erikoiskoulutusta tuottavaksi
rajajääkäriosastoksi.
Varusmieskoulutuksen jatkamista Pohjois-Karjalan Onttolassa puoltavat muun
muassa uudenaikaiset tilat, mitkä mahdollistavat erityisen hyvin myös
naisten osallistumisen koulutukseen.
KAJAANIN rajajääkärikomppanian heikkoudeksi luettiin sijainti keskellä
kaupunkiasutusta. Toisaalta suuren Kainuun prikaatin nähdään tarjoavan
riittävästi koulutuspaikkoja alueen asevelvollisille. Kainuun komppanian
lopetus vie varusmieskoulutuksesta 40 työpaikkaa. Henkilöstöä ei kuitenkaan
aiota irtisanoa.
Kuvateksti
Varusmiesten pysyminen Imatralla varmisti Immolan huoltokeskuksen
työpaikat. Oppilas Esa Henttonen popsi ruokalassa keskiviikon päivällistään
hyvällä ruokahalulla.
KAROLIINA PAATOS