HELINÄ LEMINEN
PARIKKALA. Vaakunan valinta kiinnostaa parikkalalaisia enemmän kuin muut
tiistaisen kunnanvaltuuston päätökset. Tilinpäätöskokouksen
talouslinjaukset jäävät toiseksi.
Kunnanvaltuuston ei enää tarvinnut kiistellä vaakunasta. Särkisalmella
asuvan Seppo Siitosen luomus hyväksyttiin yksimielisesti. Vaakunaa on toki
valmisteltu ja siitä keskusteltu pitkin talvea.
Talvella pidetyn yleisöäänestys vaikutti omalla tavallaan valintaan.
Äänestyksen suosikki kalavaakuna nosti älämölön pohjoispäässä. Päättäjät
kuulostelivat diplomaattisesti kaikuja ja valitsivat rajaseutua esittävän
vaakunan.
Hopeisella kilvellä musta linnakekoroinen vastapieli ja kolme punaista
pykäläristiä paaluittain, kunnanjohtaja Alpo Kosunen painoi mieleensä
heraldista selitystä.
VALTUUSTO sivuutti vanhojen kuntien ja terveyskeskuksen kuntayhtymän
tilinpäätökset ripeästi. Parikkalan tulos oli odotettua heikompi, Saaren
odotettua parempi ja Uukuniemen odotetun heikko.
Kuntayhtymän toiminta sai kehuja, mutta kustannusten nousu huolestunutta
huomiota.
Kunnat eivät jättäneet uudelle kunnalle mitään sellaisia rasituksia,
joista ei selvittäisi, kunnanhallituksen puheenjohtaja Ari Berg (kesk.)
valoi uskoa.
Useat valtuutetut vaativat, että uuden kunnan on seurattava entistä
tarkemmin taloutta, etsittävä yhdistymisen hyötyjä ja poimittava runsaaksi
paisuneesta hankeviidakosta tolkulliset ja jatkokelpoiset.
Tarkastuslautakunnan arviointikertomus nousi nyt käytännön ohjenuoraksi.
Kari Niiranen (kok.) oli huolestunut siitä, että yhdistyssopimus lupasi
turvata työpaikat viideksi vuodeksi. Niirasen mielestä kolme vuotta olisi
riittänyt.
Sopimus on, mikä on, mutta toivon, että ei enää lisättäisi suunnatonta
palkkakustannusta määrää, hän sanoi.
KUVATAITEEN lehtorin virka perustettiin.
Kontiosaaren ja Moskuunniemen tonttien hinnat vahvistuivat.
Valtuustossa sanottua
Tarkastuslautakunnan arviointikertomusta pitää tarkastella lautakunnissa ja
syksyllä talousarviota tehdessä.
Eija Tykkyläinen (kd.)
Saatavia on perittävä nykyistä tehokkaammin.
Kari Niiranen (kok.)
Hoidetaan vanhukset hyvin. Vanhuspoliittinen ohjelma eteenpäin Saarella.
Pasi Tiainen (kesk.)
Kuvateksti
Selkeä vaakuna, Ari Berg ja Markku Soikkeli tuumivat.
HELINÄ LEMINEN