VESA SALMINEN
LAPPEENRANTA. Kimpisen urheilukeskusta aiotaan peruskorjata kahden
seuraavan vuoden aikana vajaalla 1,3 miljoonalla eurolla. Pääpaino on
yleisurheilukentän suorituspaikkojen, katsomoiden sekä tekniikan
parantamisessa.
Jos peruskorjaus tehdään, se on tehtävä niin, että tulevaisuudessa
voidaan jatkossakin järjestää kansainvälisiä kisoja, Kimpisen
perusparannustoimikunnan puheenjohtaja Ilpo Hakula sanoi.
Peruskorjauksen edellytys on, että siihen saadaan valtionapua. Laskelman
mukaan Lappeenrannan osuus olisi 970 000 ja valtionosuus 314 000 euroa.
Liikuntatoimenjohtaja Ilkka Oksmanin mukaan Kimpisen perusparannus ei
kasvata Kimpisen 80 000 euron vuosittaisia käyttökustannuksia.
PERUSKORJAUKSESTA on kaavailtu kaksivaiheista. Ensi vuonna edessä olisivat
muun muassa kentän pinnoitteen, suorituspaikkojen sekä pääkatsomon
istuimien uusiminen selkänojallisiksi. Vuotta myöhemmin pääkohteita
olisivat valaistuksen ja pääsähkökeskuksen uusiminen, C-katsomon kattaminen
sekä alakentän ja edustan harjoituspaikkojen korjaaminen.
Sen sijaan ravintola- tai kokoustiloja ei listalla ole.
Ei tässä oikein ole mitään asioita, mitä voisi karsia, Hakula mietti.
Selkeästi nähtiin, että miljoona euroa on kipuraja, jonka yli ei voi mennä.
Hakula korosti, ettei hanke ole Kalevan Kisa -vetoinen, vaikka ne osuvat
Lappeenrantaan vuoden 2007 kohdalla.
Yhdestä asiasta toimikunta on yksimielinen: Kimpisen radat ovat ja pysyvät
sinisinä.
Hirveän vaikea sitä olisi ajatella punaisena enää, toimikunnan sihteeri
Heikki Timonen miettii.
KIMPISEN perusparannustyöryhmä jätti esityksensä urheilupyhätön
investoinneista kaupunginhallitukselle eilen. Hallituksen käsittelyn ja
kannanoton jälkeen peruskorjauksesta päätetään lopullisesti
kaupunginvaltuustossa talousarvion käsittelyn yhteydessä.
Kimpisen investointipaketin etenemistä on pohjustettu lähes kaikki
poliittisen värikartan kulmat kattavalla työryhmällä. Hakulan (kok.)
lisäksi mukana olivat varapuheenjohtajana Anja Helvasto (sd.) ja jäseninä
Ari Torniainen (kesk.) ja Paula Kuikka-Kiljunen (vihr.) sekä joukko
virkamiehiä. Myös vapaa-aikalautakunta nimesi mukaan edustajansa, Markus
Iitiän (kok.) ja Harri Iljinin (sd.).
Kimpisen rakennusvaiheita
Urheilukenttä ja pääkatsomo vuonna 1939.
Etusuoran kattamattomat betonikatsomot 196973.
Hiilimurskan korvannut akus-päällyste 1976.
Nykyinen Novotan-pinnoite 1989 samoin kuin nurmikenttä ja takasuoran
istumakatsomo, jota laajennettiin 1997.
Pukusuojien ja muiden sisätilojen peruskorjaus 1997.
Kuvatekstit
Rähjäinen päätykatsomo puretaan kokonaan ja sen tilalle rakennetaan uusi
katsomo. Taustalla oleva lehdistökatsomon kate puretaan ja sen oikealla
puolella oleva C-katsomo katetaan.
Valaistus uusitaan vuonna 2007.
Novotan-pinnoite korvataan Mondolla, mutta sininen se on edelleen.
Pääkatsomo tervehtii tulijoita maalit rapistuneena.
SEPPO RAUTIOVAARA