IRMELI OJALAINEN
IMATRA. Kangaspuut ovat sen seitsemässä osassa pitkin avaran huonetilan
lattiaa. Kudonnanohjaaja Kaarina Leminen on jo tottunut muuttoajatukseen.
Talkoomiehiä on puhuttu Honkaharjun entiselle koululle keskiviikkoaamuksi.
Siitä se alkaa puitten kokoaminen. Kutojat ovat jo kyselleet, koska pääsee
töihin.
Kaarina Leminen vielä toppuuttelee, mutta vastaava ohjaaja Anne Tiainen
aloittaa saksineen ja neuloineen ensi viikolla.
Honkaharjun entinen koulu on muuttunut kumppanuustaloksi ennätysnopeaan
tahtiin. Koululaiset ehtivät juuri ja juuri pois jaloista, kun
remonttimiehet tulivat. Koulutyöstä on yhä muistona komeat luokat, jokunen
liitutaulu ja koulumuseo, jossa viritellään itse kunkin koulumuistoja.
Kumppanuustalon johtaja Kerttu Kokkonen on pannut tuulemaan ja saanut
lukuisat eri osapuolet puhaltamaan uskomattoman hyvin yhteen hiileen.
Talo on vuokrattu tupaten täyteen, vessoja ja varastoja myöten. Tulijoita
olisi enemmänkin, Kerttu Kokkonen myhäilee.
KUMPPANUUSTALOLLE ei taida koko maasta löytyä vastinetta. Se on ideoitu
imatralaisten tarpeisiin sosiaalisen ja henkisen pääoman kehittämiseksi ja
syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Erityisen lämpimästi taloon toivotetaan
tervetulleeksi kaikki ne, joilla on ollut hankaluuksia sijoittua
työelämään. Heille on jatkossa luvassa hyvinkin erilaista ammattiapua ja
monenlaista tekemistä.
Etelä-Karjalan työvoiman palvelukeskuksen muutto on jo hyvällä alulla.
Kuntoutusohjaaja Eija Huovinen ja terveydenhoitaja Mira Tiainen odottelevat
työhuoneisiinsa kalustoa ja tuota pikaa ensimmäisiä asiakkaita.
Innostavaa päästä rakentamaan jotain ihan uutta, naiset hehkuttavat.
Kerttu Kokkosta puolestaan ilahduttaa valtion mukaantulo palvelukeskukseen,
joka työllistää toistakymmentä eri ammattialan ihmistä. Imatran ohella
mukaan odotetaan joutsenolaisten panosta.
INTOA TYÖSTÄ ry:n toiminnanjohtaja Tuula Sutela tuo taloon tekstiiliyksikön
ohella siivouspalveluyksikön, lounasruokailupalvelut, kahvion ja myymälän.
Ruokailijoita on laskettu käyvän päivittäin 5070. Herätämme entisen
koulukeittiön uudelleen henkiin, hän esittelee.
Tuula Sutela lupaa lisätä henkilökuntaa tarpeen mukaan. Hän laskee yhdessä
Kerttu Kokkosen kanssa, että Kumppanuustalolle tulee viitisenkymmentä
työpaikkaa ja toinen mokoma on erilaisia harjoittelu- ja vastaavia
työpaikkoja. Tuettua asumistakin on taloon tulossa.
Imatran Seudun Pestipalvelun yrityskiihdyttämö on yksi tulijoista, samoin
kaupungin työkeskus Iskote-talolta. Työn Vuoksi saa toimistonsa ja
toimintansa taloon. Juhlasalissa toimivat lukuisat seurat ja järjestöt
iltaisin ja aamuisin talossa käyvät myös päiväkotilaiset. Pihaa kaavaillaan
kunnostettavaksi talkoilla kaupungin puutarhajaoksen apuna ja sinne on
luvassa kukka- ja ryytimaata.
Tämä jos mikä on kestävää kehitystä. Vanha rakennus on saatu ihan
oikeasti arvoiseensa käyttöön, Tuula Sutela tuumii.
IMATRAN KAUPUNKI käyttää remonttiin 90 000 euroa. Talon isännöitsijä Markku
Salo odottaa määrärahan riittävän. Taloa ovat kaupungin ja urakoitsijoiden
ohella olleet kunnostamassa myös tulevat vuokralaiset.
Talo on vahva ja katto korjattu jo aiemmin. Mitään huolestuttavaa ei ole
tiedossa, Salo tuumii.
Vanha koulu saatiin vuokrattua ennätysvauhtia. Temppu ei ole maailman
helpoimpia, hän kehuu.
Vuokratuloja Kumppanuustalosta on laskettu kertyvän noin 130 000 euroa
vuodessa. Kun samalla talon hoitokulut pienenivät, talon pitäisi pärjätä
omillaan. Vuosittain pitäisi rahaa jäädä myös remontteihin, joita vanhassa
talossa aina riittää.
KUMPPANUUSTALO
Honkaharjun entinen koulu, rakennettu v. 1955
Liki 4 000 neliötä muuttuu Kumppanuustaloksi syksyllä 2005.
Vuokralaisina kaupungin työkeskus, käsityöneuvonta, koulumuseo,
Etelä-Karjalan työvoiman palvelukeskus, Intoa Työstä ry., Työn Vuoksi ry,
Imatran Seudun Pestipalvelu, TNJ:n pääluottamusmies, urheilu- ym. seuroja,
kuuden asunnon asukkaat
Remonttikustannukset 90 000 euroa
Vuokratulot 130 000 euroa vuodessa
Kuvateksti
Tarvittavat kalusteet ovat luvassa syyskuun alussa. Sitten päästään töihin,
Mira Tiainen ja Eija Huovinen sanovat.
MARLEENA LIIKKANEN