ETTI KANTOLA
LAPPEENRANTA. Linnoituksen makasiinissa tungeksi tiistaina harvinaisen
paljon väkeä. Pietarilaiset markkinat 1800-luvun hengessä löysi yleisönsä.
Se oli pääasiassa supisuomalaista ja venäläisistä herkuista pitävää.
Hapankaali ja suolakurkut loppuivat jo aamulla. Tupa oli niin täynnä,
että ajattelin jo, pitääkö sisäänpääsyä rajoittaa, hämmästelee markkinat
järjestävän SuomiVenäjä-seuran Lappeenrannan osaston puheenjohtaja Keijo
Laine.
Kauppansa teki nopeasti myös 75 litraa borsh-keittoa, jota oli iltapäivällä
jo keitetty toinenkin saavillinen.
Kauppiaat yllättyivät hyvästä menekistä, ja järjestävät lisää myytävää
markkinoiden toiselle päivälle keskiviikkoaamuksi. Esimerkiksi
ruisleipäkuorma kulkee aamuun mennessä Viipurista Lappeenrantaan.
MYYJÄT olivat hyvin mielissään paitsi kaupankäynnistä myös vastaanotosta
Lappeenrannassa. Markkinaväki majoittuu Tuosan leirikeskuksessa, missä
iltaohjelman tarjosi Saimaan taakse laskeva aurinko.
Myös Pietarin kehitysvammaisten seuran toimitusjohtaja Tamara Karjepova oli
innoissaan luontoelämyksestä.
Toivottavasti täällä järjestetään lisää tapahtumia, joihin me voisimme
osallistua.
Keijo Laine kertoo, että osa pietarilaismarkkinoiden myyjistä on jo
kysellyt Linnoituksen joulumarkkinoista.
KARJEPOVAN myyntipöydässä on koruja, pellavatekstiilejä, posliinia,
akvarelleja, nukkeja ja paljon muuta. Seura tekee käsitöitä mestareiden
johdolla. Lappeenrannassakin oli mukana muun muassa puuseppä ja piirtäjä.
Mestarit tekevät töitä itse sekä opettavat nuoria valmistamaan käsitöitä.
Ongelma täällä on kielimuuri. Suomalaiset ostajat haluaisivat tuotteista
lisää tietoa ja me haluaisimme niistä kertoa, mutta se ei onnistu.
YKSI tapahtuman tavoite oli sitouttaa Lappeenrannan paluumuuttajia
yhteiseen toimintaan.
Heitä on täällä muutamia auttamassa, mutta Lappeenrannassa venäläisten
sopeuttaminen ei ole onnistunut niin hyvin kuin muualla. Se on harmi, Keijo
Laine sanoo.
Uusia ja entistä monikulttuurisempia mahdollisuuksia on luultavasti
kuitenkin tulossa. Haaveena on koota samoilla markkinoille entiset
Linnoituksen haltijat idästä ja lännestä.
Jos pietarilaiset markkinat lähtevät hyvin liikkeelle, tänne voitaisiin
pyytää myös ruotsalaiset. Sitten meillä olisi todella kansainvälinen tapahtuma.
Pietarilaiset markkinat jatkuvat Linnoituksen makasiinissa keskiviikkona
klo 1018.
Kuvateksti
Tamara Karjepovalla olisi paljon kerrottavaa myyntipöytänsä esineistä.
Suomalaisten asiakkaiden kanssa viestintä jää liian usein laskukoneen
näytöllä osoitettuun hintaan.
SEPPO RAUTIOVAARA