MATTI SAARELA
IMATRA. Imatran seurakunnan kanttori Johannes Vesterinen innostui jo
nuorena urkujen soitosta. Hän pyrki lukion toiselta Sibelius-Akatemiaan ja
valmistui musiikin maisteriksi syksyllä 2003.
Noin seitsemän vuotta siten Vesterinen perusti ystävineen vanhaa musiikkia
soittavan yhteen Sonus Borealis, joka on konsertoinut vaihtelevalla
kokoonpanolla. Yhtyeessä on mukana esimerkiksi Jaakko Saarinen, joka on
yksi maan harvoista sinkin taitajista.
Orkesterin konserteista syntyi ensin jokavuotinen konserttisarja ja lopulta
pienimuotoinen vanhan musiikin festivaali.
Me olemme rakentaneet tästä sellaista neljän päivän konserttiputkea.
Minusta tuntuu, että tällaiset kompaktit tapahtumat ovat toimivia,
Vesterinen kertoo Vanhassa vara parempi! -tapahtumasta.
SONUS BOREALIS soittaa vanhojen barokkisoittimien mallin mukaan tehdyillä
soittimilla. Vesterisen mukaan esimerkiksi jousisoittimissa käytettiin
tuolloin suolikieliä ja 1600-luvulla suosituin soitin oli puhaltimiin
kuuluva sinkki.
Sitten Eurooppaan tuli rutto, ja sinkinsoittajat kuolivat ruttoon.
Seuraavalla vuosisadalla sinkin aseman suosituimpana soittimena otti viulu,
Vesterinen kertoo.
Tästä viulun suosiosta kertoo keskiviikon päiväkonsertti, jossa Johannes ja
hänen vaimonsa Eini Vesterinen soittavat varhaisbarokkia Italiasta. Heini
soittaa konsertissa barokkiviulua ja Johannes cembaloa ja urkuja.
Juuri Italiassa viulu nousi suureen suosioon tuolloin, Vesterinen kertoo.
VIIME KESÄNÄ tapahtumassa soittivat ensimmäiset vierailijat ja nyt
vierailuja on lisätty.
Aikaisemmin olemme hoitaneet tätä ihan omin voimin. Olen soittanut itse
ja yhdessä Sonus Borealisin kanssa, Vesterinen kertoo.
Sunnuntain avajaiskonsertissa soittivat barokkimusiikin taitajina myös
maailmalla nimeä saaneet Veli-Markus Tapio ja Elina Mustonen. Keskiviikon
päätöskonsertissa soittaa Volante-kvartetti.
Vierailijat on toistaiseksi hankittu Suomesta. Meillä ei ole vielä tässä
vaiheessa varaa ulkomaisiin tätivieraisiin. Yritämme jatkossa kuitenkin
viritellä yhteistyökuvioita, joiden avulla myös ulkomaisten vieraiden
tuominen Imatralle tulee mahdolliseksi, Vesterinen kertoo.
KESKIVIIKKONA Imatrankosken kirkossa soittava Volante-kvartetti on neljän
nuoren naisen perustama klassismin ja varhaisromantiikan ajan musiikkiin
erikoistunut yhtye. Siihen kuuluvat Pauliina Fred, Minna Kangas, Vappu
Helasvuo ja Heidi Peltoniemi.
He soittavat muu muassa Johan Sebastian Bachin pojan, Johan Christian
Bachin musiikkia. Bachin pojat tekivät omana aikanaan ajanmukaista
musiikkia ja aikalaiset arvostivat heitä jopa enemmän kuin isäänsä, jota
pidettiin vähän vanhanaikaisena.
ITSE MOZART piti Vesterisen mukaan Johan Christian Bachia esikuvanaan.
Hän sanoi joskus, että Bach on isä ja me olemme pokia, ja tarkoitti
nimenomaan Johan Christian Bachia, hän kertoo.
Volante-kvartetti soittaa vanhaa wieniläistä musiikkia Mozartin ajan
soittimilla. Esimerkiksi Pauliinan soitin on puinen poikkihuilu, hän jatkaa.
Heini Vesterinen, barokkiviulu ja Johannes Vesterinen, cembalo, urut,
soittavat ke 24.8. klo 14 Tainionkosken kirkossa varhaisbarokkia Italiasta,
Volante-kvartetti soittaa ke 24.8. klo 19 vanhaa wieniläismusiikkia
Klassismin valo – konsertissa Imatrankosken kirkossa.
TAUSTA
Johannes Vesterinen on syntynyt Imatralla 1979
Hän valistui Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi syksyllä 2003,
pääinstrumenttinaan urut
Vesterinen on toiminut Imatran seurakunnan kanttorina vuodesta 2003.
Kuvateksti
Vanhassa vara parempi! -festivaalin vetäjä Johannes Vesterinen on
kunnostautunut myös säveltäjänä.
MATTI SAARELA