LIISA KUKKOLA
JAN SÖDERBLOM tietää hyvin, ettei hän voi mennä sanomaan kaupungin päättäjille, mitä heidän pitäisi haluta. Sen hän kuitenkin tietää, että sillä pelikentällä, joka Lappeenrannan kaupunginorkesterilla on täytettävänään, pelaajia on liian harvakseltaan.
– Tietysti se joskus turhauttaa, koska se tarkoittaa jatkuvaa kompromissien tekoa. Kekseliäisyys orkesterin ohjelmapolitiikassa on välttämättömyys. Kun ei ole varaa ottaa solistia, kapellimestari soittaa viulua. Tai niin kuin tämäniltaisessa konsertissa: Merikannon Largo misteriosossa ei ole kapellimestaria, koska soitan siinä pianoa. Tämä on tällaista jatkuvaa niksipirkkailua, Söderblom sanoo.
– Ei ole poliittisesti korrektia pyytää lisää näinä aikoina, jolloin kaikkien pitää säästää ja sosiaaliturva horjuu. Pitäisi kai olla tyytyväinen, etteivät nykyisten soittajien työpaikat ole uhattuina. Varsinkin kun taidemusiikki on joillekin kuin punainen vaate: elitististä korkeakulttuuria. Joskus väsyttää, kun asioita kutsutaan nimillä, joita ne eivät ole.
– Maailmankatsomukseni mukaan hyvä lastentarhan opettaja tai lääkäri on tietenkin tärkeämpi kuin yksi kapellimestari. En minä ole pelastamassa kenenkään henkeä tai vastuussa jonkun lapsesta. Mutta sinä päivänä, kun kulttuurin laajempi ja luontevampi käyttö on taas yleisempää, toivon lappeenrantalaisten tajuavan kaupunginorkesterinsa potentiaalin. Orkesterilla olisi kapasiteettia muodostua kultakaivokseksi, ja sille pitäisi antaa rahkeet olla koko Lappeenrannan orkesteri, Söderblom toivoo.
VÄHÄN pahoinpidelty ja aliravittu oli Jan Söderblomin ensimmäinen mielikuva Lappeenrannan kaupunginorkesterista.
– Pahoinpitely ei tietenkään ollut kenenkään yksittäisen henkilön syytä tai tahallista, mutta sen se oli saanut aikaan, ettei orkesteri todellakaan luullut itsestään liikoja.
– Suurin saavutuksemme on mielestäni ollut se, että olen saanut soittajat uskomaan itseensä. Osaamme nykyään tehdä kiitettävästi maaleja.
Kapellimestarina suhteellisen kokematon Söderblom ja orkesteri istuivat alas nelisen vuotta sitten ja miettivät, mitä haluaisivat tehdä. Asioiden parantamiseksi he alkoivat tehdä kovasti töitä ja se tuotti tuloksen: onnistumisten kautta tie on vienyt vain eteenpäin. Se klangi kuuluu ympäri Suomea.
– Yksi merkki kehityksestä on se, että konsertit menevät nykyisin paremmin kuin harjoitukset. Soittajat ovat alkaneet pitää konserteista, sinne mennään mielellään ja nimenomaan myös yleisön takia.
Soittajan on Söderblomin mukaan tajuttava ja kannettava vastuu siitä, että hän on taiteilija.
– Muusikot asettavat kovin herkästi itselleen rajoja, mitä pitäisi osata ollakseen taiteilija. Mutta ennen kaikkea taiteilijana oleminen on valinta: jo musiikin opiskelu ja työnhakeminen orkesterista ovat isoja valintoja. Pitää haluta olla taiteilija ja uskoa sekä itseen että taiteeseen.
– Tätä hommaa pitää tehdä positiivisella mielellä: tätä olen itse halunnut tehdä enkä soita viran vuoksi. Sen taakse piiloutumisesta tulee missä tahansa taiteessa ongelma.
Kuvateksti
Jan Söderblom ja Lappeenrannan kaupunginorkesteri ovat rakentaneet orkesterin sisäistä kapasiteettia neljän vuoden aikana onnellisella tavalla.
MARLEENA LIIKKANEN