ANNE KOTIHARJU
LAPPEENRANNAN ja Joutsenon poliittiset päättäjät kiittelevät Lappeenrannan
kaupunginjohtaja Seppo Miettisen keskustelunavausta Lappeenrannan ja
Joutsenon yhdistämisestä. Yhteistyö- ja yhdistymisselvittelyä pitää jatkaa.
Lappeenrannan kellokkaat ovat piirun verran joutsenolaisia innokkaampia.
Erittäin hyvä, että keskustelu lähti käyntiin. Se pitää käydä avoimesti
ja kohtuullisen rapsakalla aikataululla katsoa, mikä tilanne on, arvioi
Lappeenrannan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Heikki Järvenpää. (kok).
JOUTSENON valtuuston puheenjohtaja Tuula Partanen (kesk.) kertoo
suhtautuvansa ehdotukseen avoimin mielin.
Mielenkiinnolla odotan, että Seppo Miettinen on meihin yhteydessä, jotta
yhteistä palaveria asiasta saadaan. Odotettavissahan tuo kuitenkin
yllätyksenä tullut avaus oli. Katsotaan, mitä tämä käytännössä tarkoittaa.
Itse tarkastelisin yhdistymisen etuja koko maakunnan kannalta.
Joutsenon kaupunginhallituksen puheenjohtaja Risto Kakkola (sd.) sanoo
yhteistyön lisääntyvän joka tapauksessa.
Lappeenranta on meille hyvin luonteva yhteistyösuunta. Meillä on hyviä
hankkeita, viedään niitä eteenpäin ja katsotaan.
Kantola karsastaa tällä hetkellä ”liian pontevia kannanottoja”.
Asiasta pitää ensin keskustella omien joukossa. Joutseno ei ole missään
paniikissa. Pitää nyt katsoa, kuten Seppo Miettinen sanoo, mihin tämä
yhteistyö johtaa. Työntekijöitä rauhoittelisin.
Valtuuston toinen varapuheenjohtaja Pentti Belinskij (kok) sanoo
yhdistymiskaavailun olleen jotenkin ilmassa.
Asia pitää tarkasti tutkia ja selvittää. On pohdittava, mitä sillä
saavutettaisiin.
Belinskij toteaa, että vastuullisten virkamiesten on tehtävä tällaisia
avauksia ja päättäjien on suhtauduttava avauksiin avoimin mielin.
POLIITTISISSA PIIREISSÄ hankkeesta ei Lappeenrannan kaupunginhallituksen
puheenjohtaja Hannu Myyryläisen (sd.) mukaan juuri ole keskusteltu.
Mutta ei Miettisen avaus millään tavalla yllättänyt. Kyllä tässä
yhdistelmässä on paljon myönteisiä elementtejä, jotka puhuvat yhdistymisen
puolesta. JoutsenoLappeenrannasta tulisi aika kova keskittymä Etelä-Karjalaan.
Tiedossa olisi yhdistymisavustus. Kummallakin kaupungilla on merkittävää
metsäteollisuutta. Kaupungit ovat kasvamassa yhteen Muukonkankaan tienolla.
Tuo tienpätkä tuossa välissä on semmoista perimmäistä napanuoraa. Kyllähän
tämä melkoinen kylä olisi noista lähtökohdista. Avausta on syytä ajaa
eteenpäin ja se pitää ottaa ennakkoluulottomasti käsittelyyn.
Heikki Järvenpää kertoo ehdottaneensa yhdistymisselvittelyä äskeisen
valtuustoseminaarin avauspuheensa lopuksi. Järvenpää viittaa onnettomasti
päättyneeseen Saimaankaupunki-prosessiin.
Imatra irrottautui kolmikosta. Jäljelle jäi tämä kahden muun positiivinen
lataus.
Jo valmiista Saimaankaupunki-selvittelyistä voi olla hyötyä.
Silloinhan tässä ei nokka pitkään tuhise. Mutta otetaan nyt rauhallisesti
ilman aikatauluja.
SAIMAANKAUPUNKIA parempiin läpimenomahdollisuuksiin uskoo
kaupunginhallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja Ari Torniainen (kesk.).
Ilmapiiri on nyt toisenlainen. Yhteistyöhankkeita on kehitelty hyvin
pitkälle. Joutseno ja Lappeenranta ovat hyvin nivoksissa toisiinsa ja
meillä on luontainen yhteys.
Torniainen korostaa yhteistyön kautta etenemistä.
Kun katsotaan työssäkäyntiä ja palvelujen käyttöä, kuntarajat ovat usein
teennäisiä.
Kaupunginjohtajan tehtävä on haistella tällaisia asioita ja tehdä
esityksiä poliitikoille. Kuntalaisiakin on kuultava.
Kuvateksti
Äsken vielä kunta, nyt Joutsenon kaupunki, kohta …
MIKA STRANDÉN