ANNE KOTIHARJU.
LAPPEENRANTA. Vapaa-aikalautakunnan puheenjohtajan Harri Iljinin (sd.)
mielestä nyt on aika satsata Sammonlahden suuntaan.
Haluan nostaa keskusteluun yleensäkin eri alueiden tasapuolisen liikunta-
ja nuorisopalvelujen kehittämisen. Nyt olisi Sammonlahden vuoro. Uimahalli
länsisuuntaan olisi perusteltu. Uimahalli nousi jo liikuntahankkeiden
kiireellisyyslistalla ylös ja nyt sille pitäisi löytyä määrärahoja.
Sammonlahteen on jo tulossa muun muassa kumihiekkatekonurmi.
Lautakunnan budjettikokouksen alla Iljin hämmästyksekseen törmäsi
virkamiesten ehdottamaan harjoitusjäähalliin Kisapuistoon. Esitys yllätti
monen muunkin.
Vedin esityksen pois listalta. Jos tuommoinen 2,5 miljoonan euron hanke
olisi nyt laitettu liikkeelle, en olisi pystynyt katsomaan kaupunkilaisia
silmiin. Nyt ei ole tuon uuden hallin aika. On syytä katsoa myös
Harapaisiin kaavaillun yksityisen hallin kohtalo. Lisäksi jo tehty iso
jäähalli-investointi painaa edelleen.
Lautakunta on listannut tärkeimmät lähiliikuntapaikat.
Jokaisella pitäisi olla mahdollisuus harrastaa liikuntaa kotinsa lähellä.
Kuntopolkujen ja latujen pitäisi olla kunnossa. Tärkeää olisi saada
tavallinen väki, myös ikäihmiset, liikkeelle.
LAULUTAIDOSTAAN tunnettu nuorisotyönohjaaja, toisen kauden valtuutettu
Iljin toteaa, että oma kunto voisi olla parempikin.
Taannoin vielä kiersin lentokentän lenkkiä. Nykyään käyn uimahallissa
nelisen kertaa viikossa. Siellä saunanlauteilla syntyy tosi hyviä keskusteluja.
Kimpisen urheilukentän perusparannus alkaa. Urheilupyhätön kunnossa
pitäminen on Iljinin mielestä tärkeää myös isojen tapahtumien saamiseksi
kaupunkiin.
JÄÄURHEILUKESKUS vie ison osan lautakunnan budjetista. Seuraava siirto
jääurheilukeskuksessa lienee 12 työntekijän vakinaistaminen.
Lautakunta on tästä hyvin yksimielinen. Aikoinaan keskusta hoidettiin
ostopalveluina ja nyt sitä hoitavat kaupungin määräaikaiset työntekijät.
Käyttäjien mielestä palvelu pelaa.
Iljin on hyvin tyytyväinen liikuntapalvelujen nykytilaan ja tarjontaan.
Henkilöstöäkin hän kiittelee.
Yli 50 000 asukkaan kaupunkien vertailussa Lappeenrannassa oli
liikuntapaikkoja asukasta kohti toiseksi eniten.
NUORISOTOIMI on toinen lautakunnan työsarka.
Pöksänlahden leirikeskus myytiin. Jäljelle jääneiden Asinsaaren ja
Päiviön kehittäminen on tärkeää. Kesäsiirtolatoiminta pitää turvata
Pöksänlahden jälkeenkin. Kaikilla perheillä ei ole varaa tai mahdollisuutta
muihin leireihin.
Iljinin toteaa, että kaupungin joka alueella on nuorisotilat.
Pelkät seinät eivät kuitenkaan riitä. Nuori tarvitsee lähelle aikuisen,
läsnäolevan aikuisen.
Vapaa-aikalautakunta
Budjetti v. 2005 4 951 984 euroa.
Nuorisotoimen henkilöstö noin 15 ja liikuntatoimen noin 60.
Tehtävänä kehittää ja tukea kaupungin liikunta- ja nuorisotyötä, luoda
toimintaedellytyksiä ja palveluita, kunnossapitää toimialan tiloja ja
harrastuspaikkoja sekä vastata yhteistyöstä liikunta- ja nuorisotyötä
tekevien organisaatioiden kanssa.
Kulttuuri- ja vapaa-aikatoimenjohtaja Heikki Timonen, liikuntatoimenjohtaja
Ilkka Oksman.
Vapaa-aikalautakunta: Harri Iljin (sd.), pj., Markus Iitiä (kok.), vpj.,
Jenny Heikkinen 8kok.), Jani Helenius (sd.), Ville Hyyryläinen (myö), Nina
Hämäläinen (sd.9, Leena Kaijansinkko (kesk.), Riitta Kangaskolkka (myö),
Unto Kiljunen (sd.)
Kuvateksti
Urheilutalo on yksi kaupungin suosituista liikuntapaikoista. Harri Iljin
venyttelee talon voimistelusalissa.
MARLEENA LIIKKANEN