IRMELI OJALAINEN
MATKAPALVELUKESKUS on sama asia kuin matkojenyhdistelykeskus, termi vain on
muuttunut. Etelä-Karjala saa omansa ensi kesänä. Kunnista odotetaan
osallistumispäätöksiä lokakuussa. Liittyminen on vapaaehtoista ja
keskuksesta voi myös erota. Kustannukset jaetaan käytön mukaan.
Startin jälkeen koko maakunnan ihmisiä palvelee yksi ja sama puhelinnumero.
Vammaispalvelulain, sosiaalipalvelulain ja sairausvakuutuslain mukaisia
matkoja tehdään liki 90 000 vuodessa ja rahaa palaa. Matkoja yhdistämällä
tähdätään menokasvun jarruttamiseen ja säästöihin.
MPK, eli matkojen palvelukeskus on saanut Etelä-Karjalaan
toteuttamissuunnitelman. Ennen toteuttamisvaihetta käsillä on vielä monta
ratkaistavaa ongelmaa. Yksi vähäisimmistä ei ole se, miten maksuliikenne
tapahtuu. Se nostatti kysymyksiä tiistaina, kun suunnitelmaa esiteltiin eri
intressiosapuolille Imatran kylpylässä.
MATKAPALVELUKESKUKSEN kehittäjät odottavat palvelun toimivan ihmisten
kannalta joustavasti ja hyvin. Epäluuloja hälventää tieto siitä, ettei
kyydin antajia ensivaiheessa kilpailuteta. Tuttu taksi ei miksikään muutu,
vaikka MPK suosiikin ykkösvaihtoehtona julkista liikennettä.
Tärkeintä on, ettei ihmisiä pompotella mielivaltaisesti, Jouni Petro
Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistyksestä sanoo.
Hän arvelee, että myöhästymisiä voi tulla, kun erilaisia ihmisiä
yhdistellään samaan kyytiin.
Petro sanoo ymmärtävänsä hyvin kuntien tarpeen säästöihin. Kustannusten
nousun hillintäkin on jo hyvä asia.
KELA on projektipäällikkö Anne Haudan mukaan lähdössä mukaan
matkapalvelukeskuksiin. Kela hakee yhtenäisiä pelisääntöjä koko maahan. Hän
huomauttaa, ettei yksittäisiin taksikyyteihin oikeutettuja jaotella
tautiryhmittäin. Taksimatka korvataan sairausvakuutuslain mukaan
päivystysasiakkaille, yleistilaltaan heikoille, yksin kulkeville lapsille,
infektiovaarassa oleville, vastasynnyttäneille, psykiatrisille potilaille,
päiväkirurgisista leikkauksista tuleville ja vaikeavammaisille.
Odotamme maltillista etenemistä, sillä ratkottavia asioita on paljon.
Maltti on nyt valttia.
Etelä-Karjalan keskussairaala on asettanut omia reunaehtojaan. Psykiatrinen
osasto jää kokonaan yhdistelyn ulkopuolelle.
Sairaalassa odotetaan, että potilaat haetaan ja tuodaan osastoille asti
eikä jätetä aulaan. Tarvittaessa auto voi kulkea apteekin kautta
sairaalasta lähdettäessä.
TUNTI PITÄÄ projektipäällikkö Pekka Vähätörmän mukaan antaa keskukselle
aikaa matkan järjestämiseen. Keskus on avoinna arkisin klo 717 ja
tilauksen voi tehdä hyvin monella eri tavalla.
Liikenneinsinööri Erkki Pekkarinen odottaa yhdistelykeskusta Imatralla.
Hänen mukaansa alustavasti on puhuttu kolmen henkilön yksiköstä.
ASIAKKAISTA tehdään kuntien sosiaalivirastoissa profilointi ja tarvittavat
tiedot ovat kyytejä välittävien tiedossa.Tietosuojalain mukaan jokainen saa
halutessaan itseään koskevat tiedot.
Palvelutasomääräyksiin kuuluu muun muassa se, että kyydin voi peruuttaa
puolta tuntia ennen lähtöä. Tuttu taksi on käytettävissä tietyin perustein.
Toivottuun aikaan voidaan esittää puolen tunnin muutosta, vaikka
pääsääntöisesti pyritäänkin täsmällisyyteen 10 minuutin varauksin.
Matka-aika saa pitkittyä 1,5-kertaiseksi pitkillä ja 2-kertaiseksi lyhyillä
matkoilla. Sairaalassa odotusaika saa olla enintään tunti.
Ensisijaisesti asiakkaat ohjataan joukkoliikenteen kyyteihin, toiseksi
yhdistettyyn kuljetukseen ja vasta kolmantena vaihtoehtona käytetään
yksittäiskuljetusta.
MATKAPALVELUKESKUS
Yksi ja sama tilausnumero koko maakuntaan
Maksujärjestelyt puhuttavat, ei vielä päätetty
Ensimmäisessä vaiheessa yhteiskunnan maksamat kyydit
Jatkossa muutkin, esimerkiksi joukkoliikennettä korvaavat kutsukyydit
Lääninhallitus kilpailuttaa operaattorin
Kuvateksti
Moni kysymys askarruttaa vielä erikoissuunnittelija Ulla Marjamaata ja
käyttäjän näkemystä suunnitteluun tuonutta Jouni Petroa.
IRMELI OJALAINEN