URPO LAANINEN
ETELÄ-KARJALAN maakuntakaavan ensimmäinen vaihe, osallistumis- ja
arviointisuunnitelma on pantu laajalle lausuntokierrokselle. Kommentteja on
pyydetty lokakuun loppuun mennessä.
Maakuntakaavatyötä vetävä Etelä-Karjalan liiton kaavoituspäällikkö Marjo
Wallenius kertoo, että lausuntopyyntöjä on lähetetty 8090 taholle.
Walleniuksen mukaan virallinen kaavaprosessi alkaa nyt osallistumis- ja
arviointisuunnitelmalla. Se kertoo yhteistyön pelisäännöt sekä auttaa
yhteisöjä, asukkaita ja maanomistajia löytämään roolinsa kaavaprosessissa.
Jos joku taho puuttuu listalta, siitä voi huomauttaa meille.
Marjo Wallenius arvoi, että osallistumis- ja arviointisuunnitelma ei vielä
välttämättä kiinnosta ihmisiä, koska siinä ei oteta vielä kantaa
aluevarauksiin ja suunnitelmiin.
Perusselvityksiä on jo tehty, kuten Suur-Saimaan selvitys,
tavaraliikenneselvitys ja kulttuuriselvitys. Niiden teko jatkuu
kaavaprosessin aikana. Tulossa ovat mm. palvelurakenne- ja väestöselvitykset.
KAAVAPROSESSIIN kuluu melkoisesti aikaa, selvitysten tekemiseen ja moniin
lausuntokierroksiin. Tarkoitus on, että Etelä-Karjalan nykyinen
maakuntavaltuusto hyväksyy maakuntakaavan vuonna 2008.
Kaavoituspäällikkö Walleniuksen ja muiden kaavanlaatijoiden tukena on
laajapohjainen, lähes 20-jäseninen ohjausryhmä, jossa ovat edustettuina
tärkeimmät viranomaiset ja etujärjestöt.
Etelä-Karjalan maakuntakaava
Maakuntakaava on yleispiirteinen maankäytön suunnitelma, joka kattaa koko
Etelä-Karjalan ja sen kuntien alueet. Sen aikatähtäin on 1020 vuotta, ja
se korvaa voimassaolevan seutukaavan.
Maakuntakaava on ohjeena laadittaessa ja muutettaessa yleis- ja asemakaavoja.
Maakuntakaavan ensimmäinen vaihe, osallistumis- ja arviointisuunnitelma on
20-sivuinen asiakirja, joka selvittää maanomistajille ja muille
asianosaisille, keitä kaava koskee, miten kaavoitus etenee ja ketkä
viranomaiset, asukkaat ja yhteisöt voivat vaikuttaa eri vaiheissa kaavan
sisältöön.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on julkisesti nähtävissä kunnissa,
kirjastoissa ja maakuntaportaalissa osoitteessa www.ekarjala.fi
Lausunnot pitää toimittaa Etelä-Karjalan liittoon viimeistään 31. lokakuuta.