LIISA KUKKOLA
Hyvä näytelmä on helppo tunnistaa. Siinä on hyvä tarina, se kerrotaan sekä
silmille että korville ja siitä löytyy monta tasoa.
Sellainen on Lappeenrannan kaupunginteatterin Pinokkio, mielikuvituksen
riemuvoitto, jossa luovuutta, kauneutta ja kekseliäisyyttä tuhlataan kuin
kulttuuribudjeteista päättävien härnäykseksi. Taloudellinen kurjuus ei ole
edellytys hyvälle taiteelliselle lopputulokselle, mutta ei siitä näköjään
ole kovan ja yhteisen tahdon edessä esteeksikään.
MINNA PIRILÄ-MARTTI ohjaajana ja koko näytelmän Ensemble kertoo kokonaista
tarinaa hurjan isosta aiheesta: mitä ihmisen tarvitsee tietää tai kokea
tullakseen ihmiseksi.
1800-luvulla Carlo Collodin kirjoittaessa tarinaansa koettelemusten kautta
oikeaksi pojaksi muuttuvasta puunukesta ei moraliteetteja tarvinnut pelätä.
Niskuroivia, ruokansa syömättä jättäviä ja laiskoja lapsia sai pelotella
kuolemalla, aasinkorvilla ja valaan kitaan joutumisella, eikä
toisaalta-toisaalta-sanaparia ollut vielä keksittykään.
Ohjaaja ei ole kuorinut sovitustaan lällyversioksi vaan tarina kaartuu
kauniin maalaisjärkiseksi. Paikoitellen tuntuu kuin katsoisi
näyttämöversiota monen äidin käsissä kuluneesta ruotsalaisen Anna
Wahlgrenin Lapsikirjasta.
Collodi sanoo haltijattaren suulla, että sydän sykkii kun velvollisuus
voittaa leikin, Wahlgren puhuu samasta asiasta korostamalla lapsen mukaan
ottamista jokapäiväisiin töihin. Niitä tehdessään lapsi kokee olevansa
tarpeellinen, ei vain lelu ja koriste vanhempiensa hyllyssä.
KAUPUNGINTEATTERIN Pinokkio on uskomaton ja kaunis kuin kuvakirja.
Skenografi Tarja Jaatinen on luonut maailman, jossa niukat lavasteet
antavat kehykset ja sisältö maalataan puvuilla. Katsoja saa rauhassa
keskittyä tarinaan ja kohtauksiin, jotka marssittavat esiin riemukkaan
kavalkadin seurattavaa: nukketeatteria, lapsia, kaneja, pöllön, karkkimaan,
Haltiattaren, sirkuksen kaikki yhtä toimivia ja rikkaita visuaalisuudessaan.
Erityisen vavahduttava on loppupuolen valaan vatsa
-kohtaus, jonka tunnelma ja toteutus hakkaavat kaiken maailman
Disney-tuotannot mennen tullen. Siinä on taitavat sormensa pelissä myös
valaistus- ja äänisuunnittelijalla. Niin kuin toki läpi
puolitoistatuntisen: tunnelma ja tarina on aina muutakin kuin pelkkiä
sanoja tai näyttelijöiden suorituksia.
TURHAAN EI Minna Pirilä-Martti Pinokkiotaan etukäteen kehunut. Samuli
Punkka on muuntaumis- ja ilmaisukyvyltään taitava eikä jätä yhtään kohtaa
ruumiistaan käyttämättä puunukkena koikkaroidessaan. Paikoitellen Punkka
hehkuttaa niin nupit kaakossa että katsojaa hirvittää, näissä paikoissa
kärsii myös näyttelemisen selkeys.
Mutta ei Punkka yksinään lavalla ole, Pinokkio on pikemminkin ryhmätyötä
rakkaudella tehtyjä rooleja kuin yksilöiden suorituksia. Silti: Heikki
Pirhonen oli karhean ihana jo Mistä rakkaus alkaa
-musikaalissa, ja Pinokkiossa hän jatkaa samalla aseista riisuvalla
tavalla. Marjatta Linna puhkuu nukketeatterin vaunujen vetäjänä ja
katsomoon voi milteipä haistaa hänen hengityksensä. Myös teatterin uusin
näyttelijä Anne Niilola miukuu notkeasti.
TÄMÄN AJAN lapset ja nuoret ovat tottuneita runsaaseen visuaaliseen
tarjontaan. He ovat nähneet jos jonkinlaista hiluvitkutinta ja
tietokoneanimaatiota. Mutta nähdessään valaan kidan lähestyvän pelottavasti
pimenevällä näyttämöllä 8-vuotias poikakin jähmettyy katsomossa.
En kerro tätä pelotellakseni tai siksi, ettette veisi lapsianne teatteriin
vaan siksi että veisitte.
TEATTERI
Carlo Collodi: Pinokkio. Suomennos Annikki Suni. Sovitus ja ohjaus: Minna
Pirilä-Martti. Ensi-ilta Lappeenrannan kaupunginteatterin Jukola-salissa
1.10.2005.
Skenografia Tarja Jaatinen. Valosuunnittelu Timo Hämäläinen.
Äänisuunnittelu Jean-Paul Silvan. Nukketanssit: Mari Pöytälaakso, Seppo
Kaisanlahti.
Rooleissa: Samuli Punkka (TEAK), Sanna Kemppainen, Seppo Kaisanlahti, Reijo
Kanerva, Heikki Pirhonen, Mari Pöytälaakso, Marjatta Linna, Juha Turunen,
Marja-Liisa Ketola, Anne Niilola, Jarkko Miettinen (TEAK)
Kuvateksti
Mihin loppuu puunukke ja mistä alkaa poika? Kysymystä pohditaan
Lappeenrannan kaupunginteatterin upeassa Pinokkiossa. Gepetto (Reijo
Kanerva) Pinokkio (Samuli Punkka) ja Haltiatar (Sanna Kemppainen)
vastauksen äärellä.
ARI NAKARI