Hannu Räihä karkottaa kalenterin

Pöytänsä putsaava Rautjärven pitkäaikainen kunnanjohtaja haluaa antaa enemmän aikaa soitolle ja sukselle. Yhteistä latua eläkkeelle jäävä kuntakonkari vilauttaa Imatralle, Rautjärvelle ja Ruokolahdelle.

MATTI VEIJALAINEN

RAUTJÄRVI. Etelä-Karjalan kuntajohtajien virkaikävanhimpiin kuuluva Hannu

Räihä tähtää lähitulevaisuuteen yhden toiveen. Konkalammen hiihtokeskus

saisi lumettua kaudenavauskuntoon pikimmiten.

Muita välittömiä ajankäyttösuunnitelmia työpöydän siivoamista

lukuunottamatta Räihällä ei ole. Tästä lähin niitä voi täsmennellä

hirveästi hötkyilemättä. Virkansa vuodenvaihteessa virallisesti

eläkeläisenä jättävä Rautjärven kunnanjohtaja tekee viimeisen työpäivänsä

ensi perjantaina.

– Sen jälkeen en enää mene kalenterin mukaan, täsmäaikataulujen orjuudesta

vapautuva Räihä iloitsee.

TEKEMISTÄ Räihä sanoo kyllä riittävän. Ensi alkuun hän aikoo keskittyä

omakotitalon talkkarin rästitöihin ja elämisen sovitteluun paremmin perheen

ehdoille.

Myös artisti Räihä saa lisää tilaa ja aikaa.

– Nyt voisi ryhtyä treenaamaan päivälläkin. Tähän saakka se on ollut

enemmän sitä, että keikkalavalle on päräytetty tuosta vaan, mitä nyt

koulupommisuojan harjoituskämpälle on joskus iltaisin ehditty, paikallisen

SimBros-yhtyeen laulavana kitaristina tunnettu Räihä miettii.

KUNTATÖITÄ Hannu Räihä on tehnyt yli 30 vuotta. Nyt on tullut hyvä hetki

luopua.

– Ratkaisu on puhtaasti oma. Ajattelin jo kauan sitten, että 58 täytettyäni

lähden. Vähän tosin piti miettiä vanhan varhaiseläkejärjestelmän

romututtua, mutta päätin pitää linjani.

Rautjärvelle Räihä kiertyi Maaningan, Jämijärven, Lumijoen ja Kyyjärven

kautta. Nykyisessä kunnassaan mies on ollut kauemmin kuin edellisissä

yhteensä. Karjalassa viihtymisen kanssa Rautjärvellä vuonna 1983

aloittaneella savolaissyntyisellä kunnanjohtajalla ei ole ollut ongelmia.

Hyvin Räihä kertoo pärjänneensä myös kunnantuvilla vastaan tulleiden muiden

suomalaisrotujen kanssa. Selvittämättömäksi asiaksi hän sanoo jääneen

lähinnä vain sen, liekö satakuntalaisilla huumorintajua lainkaan.

RAUTJÄRVEN kunnan taloudessa huumorinkukka itää kituliaasti. Ensi vuoden

budjetin viime töikseen leimaava Räihä tietää seuraajansa joutuvan tosi töihin.

– On kahlattava läpi kaikki toiminnot ja tutkittava, miten mikäkin asia

voidaan hoitaa halvimmalla. Etenkin terveyspuolen menot ovat kasvamassa

niin, että niiden kattamiseen eivät kohta riitä mitkään tulot.

Lohtu on tietää, että yksin Rautjärvi ei ongelmissaan ole. Niiden

keskitetystä hoitamisesta Räihä uumoilee kuntauudistusten käytännön

tekemisen alkavan. Mies piirtää tulevaisuudenkuvan, missä kuntien

suurimpien menolohkojen rahat aluksi kootaan alueelliseen yhteisjyvitykseen

ongelmien selvittämiseksi.

– Sen jälkeen kuntarajojen veto sinänsä on toisarvoisempi asia, Räihä näkee.

Jos paalujen paikat mitataan uusiksi, on Räihän mielestä Rautjärveltä

katsoen luontevinta Imatran, Rautjärven ja Ruokolahden yhdistäminen. Tällä

kolmiliitolla käytännön yhteistyö on monissa asioissa jo tiivistynyt

perinteeksi.

Nelikoksi asetelma tuskin lavenee. Räihä uskoo Parikkalan katsovan

historiallisista sekä käytännöllisistä syistä enemmän Savonlinnaan päin.

– Uukuniemen perukoilta kertyisi matkaa Imatran kuntakeskukseen sata

kilometriä. Ei semmoisesta mitään tule.

ENEMMÄT kuntakarttaharjoitukset Räihä jättää suosiolla muille.

Kokouslehtereillekään hän ei aio tulla kantoja ottamaan.

Pian miehelle riittää, että lunta riittää. Ensi talven yli moninkertainen

Finlandian, Pirkan ja Pogostan kävijä Räihä on vielä kunnan virallinen

ladunaukaisija Simpeleellä järjestettävien nuorten SM-hiihtojen

päätoimikunnan puheenjohtajana.

– Tuskin ne siitä hommasta erottavat, vaikka virka meneekin, Räihä luottaa.

Kuvateksti

Kunnanjohtajan virkahuoneessa Hannu Räihällä alkavat pöydänpuhdistuspäivät.

22 vuoden työrupeama Rautjärvellä päättyy.

MATTI VEIJALAINEN

Kirjoittaja:
Matti Veijalainen