HELINÄ LEMINEN
PARIKKALA. Liikuntahallin tarve pulpahti esille Parikkalassa uutta
alakoulua rakennettaessa. Kunta aikoo myydä lakkautettavat kyläkoulut ja
niiden mukana monet jumppasalit. Liikuntatiloista tulee kysyntää.
Viime vuosikymmenellä kunta olisi saanut valtiolta avustuksen
liikuntahalliin. Kunnan oma osuus oli myös kasassa. Lamakausi pelotti,
joten hallin teko sai jäädä. Nyt tekninen lautakunta esittää hallin
rakentamista vuodelle 2008. Edellytyksenä on, että valtio osallistuu
rahoitukseen. Kustannusarvioksi rakentamisohjelmaan on kirjattu 2,9
miljoonaa euroa.
Uusi rakennus tulisi Kirjolan koulun pohjoispuolelle tai toisena
vaihtoehtona olisi laajentaa nykyistä koulun liikuntasalia sivu- ja
korkeussuunnassa, tekninen johtaja Pentti Jäppinen sanoo.
Erillisen rakennuksen etuna hän mainitsee, että eläkeläiset voivat käyttää
tiloja päiväsaikaan. Koulun liikuntasali vapautuu vasta illaksi.
Alakoulun pohjakerrokseen tulee 90 neliön väestönsuoja, jota voi käyttää
jumppatilana.
TEKNISEN lautakunnan esittämä rakentamisohjelma noudattelee muuten pääosin
jo esillä olleita suunnitelmia.
Särkisalmen päiväkoti siirtyy joko Kiipolaan tai Särkisalmen koululle.
Koululle siirron tekee epävarmaksi se, että koulu säilyy pisimmillään
kymmenkunta vuotta. Koulun mukana loppuu myös päiväkoti ja uusi siirto
tulee ajankohtaiseksi.
VESISTÖ- ja ympäristöhankkeiden suunnitteluun tekninen lautakunta esittää
ensi vuodelle 190 000 euroa. Tärkeimmät kohteet ovat vesilinjat Uukuniemen
ja Kesälahden välillä sekä Parikkalan ja Saaren välillä ja Kontiosaaren
kanavan ja sillan suunnittelu.
Papinniemen leirintäalueen ja sen mökkien kunnostus on merkitty vuodelle
2008. Jäppinen arveli, että Uukuniemen yhdistymisavustuksen käytöstä herää
vielä keskustelu. Puntaroitavaksi tulee, käytetäänkö raha Papinniemeen
vedettävään vesi- ja viemärilinjaan.