Takavuosien Lappeenrannan elämää kaskujen valossa

Uuden kaskukirjan pappien, lääkärien ja taiteilijoiden joukosta löytyy myös tavallinen, sanavalmis eteläkarjalainen ihminen.

PERTTI VAHERKYLÄ

LAPPEENRANTA. Sopivasti joulumarkkinoille ilmestyi Lappeenrannan Killan

kustantama kaskukirja ”Sattuipa kerran… Kaskuja Lappeenrannasta” -kirja.

Kirja tulee ensimmäiseksi myyntiin ensi viikolla Linnoituksen joulutorilla.

Kirjan julkistamistilaisuudessa maanantaina Lappeenrannan Kasinolla

kirjailija ja taitelija Aimo Vuorinen, joka on kuvittanut kaskukirjan,

katsoi, että vastaavanlainen kaskujenkeruu ja kirja pitäisi tehdä uudestaan

vaikka 10 vuoden päästä.

– Kun yht´äkkiä pitäisi kertoa lappeenrantalaiskaskuja, ei niitä heti

muistakaan. Kaskut tulevat mieleen vähitellen. Siksi niitä kannattaisi

kirjoittaa muistiin. Näin karttuisi valmista aineistoa mahdolliselle

uudelle kokoelmalle, totesi Vuorinen.

Kirjaa kuvittaessaan hän päätyi tunnettujen henkilöiden karikatyyreihin,

kuin pelkästään anonyymien henkilöiden esittämiseen huvittavissa tilanteissa.

– Kaskuja syntyy aina uusia ja entisiä unohtuu, sanoi kaskukirjan

toimittanut Aune Hikipää. Nyt julkaistut kaskut ovat suppea otos

lappeenrantalaisesta kaskuperinteestä.

Kilta toivoo, että suppeakin kokoelma antaisi kuvan siitä, miten kaskut

Lappeenrannan värikkäistä henkilöistä ja monet erikoiset tapahtumat ovat

osa paikkakunnan jokapäiväistä elämää.

– Eniten juttuja tuli papeista, jotka ovat olleet entisajan paikkakunnan

julkkiksia. Myös persoonallisista lääkäreistä on kulkenut paljon kaskuja,

kertoi Hikipää. Kaikki julkaisun jutut eivät ole kaskuja sanan

varsinaisessa merkityksessä, mutta hän katsoi ne muistiin merkittäviksi

paikkakuntaan liittyvänä perinnetietona.

Kirjan aineistoa saatiin killan viime ja tänä vuonna järjestämällä kaskujen

keruulla. Osan kaskuista ihmiset lähettivät, osa saatiin kirjoittamalla

muistiin ja osa on poimittu Kansanrunousarkiston kokoelmista.

Killan puheenjohtaja Paula Kankaanpää kiitteli sekä Suomen

Kulttuurirahaston Etelä-Karjalan rahastoa että Alfred Kordelinin säätiön

Lappeenrannan rahastoa kirjahankkeen taloudellisesta tuesta. Aune Hikipäätä

hän kiitti erikseen kaskuissa esiintyvien henkilöiden nimilistasta, josta

nuoremmallekin käy selväksi henkilöiden asema takavuosien Lappeenrannassa.

Linnoituksen joulutorilta kirjaa saa 10 euron hintaan ensi viikolla. Sen

jälkeen sen myynti siirtyy kirjakauppoihin hieman kalliimmalla hinnalla.

• • •

Sattuipa kerran… kaskuja Lappeenrannasta -kirjan on Lappeenrannan Killan

kokoamasta aineistosta toimittanut Aune Hikipää ja kuvittanut Aimo

Vuorinen. Kaskujen kertojia ja lähettäjiä on 141. Kirjassa on 120 sivua.

Sen on painanut Lappeenrannan Kirjapaino Oy, 2005.

Kuvateksti

Kaija Liira, yksi kaskujen monista kertojista sai Aune Hikipään ja Aimo

Vuorisen omistuskirjoituksen uunituoreeseen kaskukirjaan. Oikealla killan

puheenjohtaja Paula Kankaanpää. Takana kaskujen lähettäjiä ja kertojia.

Kaskukokoelman kansi ja kuvat ovat Aimo Vuorisen käsialaa. Hän on myös

kertonut monta kaskua kirjaan.

MARLEENA LIIKKANEN

Kirjoittaja:
Pertti Vaherkylä