Seuraava Seppo Vesterinen

• Teppo Huttunen valmistuu taidemanageriksi lontoolaisesta yliopistosta.

Riina Nokso-Koivisto

Taidemanagerointia opiskeleva Teppo Huttunen asettaa itselleen kunnianhimoiset tavoitteet eikä häpeile sanoa niitä ääneen. Tulevaisuudessa hänestä tulee uusi Seppo Vesterinen eli manageri, joka saa tehtyä suomalaisista taiteilijoista kansainvälisiä tähtiä.

Vesterisen manageroima Him on Teppo Huttusen mielestä hyvä esimerkki siitä, millä reseptillä suomalainen bändi menestyy maailmalla.

– Him on luonut oman, ainutlaatuisen juttunsa. Himin ansiosta on syntymässä kokonainen uusi musiikkigenre, Love Metal, Huttunen sanoo.

Hän itse seuraa suomalaisbändien menestystä Lontoosta käsin, jossa on asunut vajaat kolme vuotta. Nyt on meneillään viimeinen vuosi yliopistossa.

Arts Management -opinnoissa taiteeseen perehdytään etenkin kaupalliselta kannalta.

HUTTUNEN kertoo oppineensa sen, ettei taiteellinen lahjakkuus ole menestyksen tae eikä aina edes edellytys.

– Tärkeintä on vahva identiteetti. Pitää kehittää oma juttu, jolla erottautuu massasta. Se voi olla vaikka tietty asenne tai ideologia.

Esimerkiksi Himin identiteettiä leimaa vahvasti se, että kaikessa mitä bändi tekee, on aina mukana sekä hyvä että paha. Himin logossa yhdistyvät sydän ja pentagrammi, rakkauden ja saatanan symbolit. Sama vastakkainasettelu löytyy musiikista.

– Olen kuunnellut tarkkaan Himin biisien sanoituksia, joissa sekä hyvä että paha on sisällytetty lähes joka lauseeseen. Aivan varmasti hyvän ja pahan pitäminen rinnakkain, niiden luoma kontrasti, on hyvin laskelmoitua.

TAITEILIJALLA ja hänen työtään markkinoivilla ammattilaisilla on Huttusen mukaan oltava lisäksi tarkka vainu siitä, mikä on ajan henki, millaiset arvot ovat pinnalla.

– Erinomainen esimerkki tästä on Madonna, jonka taiteellinen osaaminen ei todellakaan ole huippuluokkaa. Sen sijaan hän pystyy muuttumaan kuin kameleontti ajan hengen mukaan ja on lisäksi rautainen bisnesammattilainen.

Niinpä lähes viisikymppinen Madonna on taas uudella levyllään noussut myyntilistojen kärkisijoille. Musiikkikanavilla pyörii jatkuvasti video, jossa tanssii keski-ikäinen kahden lapsen äiti –tosin upeana ja lihaksikkaana.

SEKÄ Himiä, Madonnaa että muita menestyviä taiteilijoita yhdistää Huttusen mukaan hyvä asenne.

– Pitää osata olla tarpeeksi röyhkeä, rinta rottingilla. Antaa lavalla seisoessa kuulijoille sellainen vaikutelma, että rakastakaa mua ja mun musiikkia jos tahdotte, mulle se on ihan yksi lysti.

– Vaikka oikeasti se on joka esiintyjälle ihan muuta kuin yksi lysti, Huttunen lisää.

Rolling Stonesin löytäjä on Huttusen mukaan kiteyttänyt tähteyden hyvin.

– Stars never hold back, never feel ashamed and allways go to extremes. Eli miten se suomennetaan? Tähdet eivät koskaan pidättele itseään, eivät tunne häpeää ja menevät aina äärimmäisyyksiin.

JOS markkinoitavalla taiteilijalla pitää olla asennetta, managerillekaan ei sovi turha vaatimattomuus. Lappeenrannassa vanhempiensa luona vieraileva Teppo Huttunen saapuu tavallisena arkipäivänä kahville tyylikkäässä ja omaperäisessä puvussa hattuineen ja solmioineen. Hän on kohtelias, luonteva –ja hyvin itsevarma.

– Monia asioita on pitänyt näinä vuosina opetella. Esimerkiksi small talk tuntui minusta aluksi vastenmieliseltä, mutta alkoi lopulta sujua.

Ulkomailla tuntuu, että suomalainen kommunikaatio on muiden mielestä välillä omalaatuista, kenties vähän töksäyttelevää.

Toisaalta suomalaisuus ja etenkin suomalainen kulttuuri ovat Huttusen mukaan maailmalla nyt kovassa huudossa.

– Minullekin sanotaan aina, että ai Suomesta, soitat varmaan jotakin soitinta. Meitä pidetään hyvin taiteellisena kansana, luovana ja eksoottisena.

PAITSI suomalaisen kulttuurin vieminen maailmalle, Teppo Huttusta kiinnostaa myös kansainvälisten ilmiöiden tuominen Suomeen. Yksi ilmiö on street steam -promootio, joka tarkoittaa fanien bändin hyväksi tekemää markkinointityötä. Huttunen on luonut nettiin portaalin, www.

urbanited.com, josta löytyy tietoja eri bändien tiimeistä.

– Fanille lähetetään esimerkiksi bändin levyjä tai keikkaa mainostavia tarroja, joita hän levittää eteenpäin.

Yksi Himin faneista liimasi ison bänditarran äitinsä auton takaikkunaan ja levitti näin Love Metal -sanomaa kirjaimellisesti pitkin katuja.

– Street team – promootiossa fanien rakkaus ja luovuus valjastetaan markkinointitarkoituksiin. He eivät saa siitä rahallista korvausta, mutta en kuitenkaan puhuisi ilmaisesta työstä. Korvaukseksi fanit saavat paitsi bändimateriaalia, myös tunteen siitä, että he tekevät jotain ihailemansa bändin eteen, pääsevät sillä tavoin sitä lähemmäksi.

NUORENA poikana Lappeenrannassa Teppo Huttunen soitti itse Marigold- ja Cabal-bändeissä, myöhemmin helsinkiläisessä Velcrassa. Haaveena oli kuitenkin kansainvälinen kulttuurityö.

– Ajattelin, että jos haluan luoda kansainvälisiä uraa, kontaktit on luotava ajoissa ja sen takia on lähdettävä ulkomaille opiskelemaan.

– Heti ensimmäisenä päivänä meille painotettiin, kuinka olennaisia kontaktit ovat tällä alalla. Ei pidä suututtaa toista taidemanageria, sillä hänen kanssaan joutuu vielä tekemään yhteistyötä.

Valmistumisen jälkeen Huttusen suunnitelmana on perustaa ystävän kanssa oma tuotantoyhtiö. Se että alalla on hurja kilpailu, ei nuorta miestä tunnu tässä vaiheessa pelottavan.

– Leipä hankitaan jonkun muun työn avulla niin kauan, että alamme menestyä.

Osaamista ja kontakteja löytyy, Huttunen lupaa.

Teppo Huttunen

Syntynyt 24.1.1979 Lappeenrannassa, asuu Lontoossa.

Ylioppilas Lappeenrannan Lyseosta.

Nykyinen opiskelupaikka London South Bank University, alana Arts Management, eli taidejohtaminen.

Kuvateksti

Teppo Huttunen luottaa, että kansainväliset kontaktit auttavat menestymään kulttuurialan kovassa kilpailussa.

PEKKA HÖLKKI

Kirjoittaja:
Riina Nokso-Koivisto