PAULI SAUKKONEN
LAPPEENRANTA. Viime keväänä Veiterän päävalmentajan tehtävät vastaanottanut
Jukka Tirkkonen luotsaa vihreäpaitoja myös ensi kaudella. Tehty
jatkosopimus on vuoden pituinen ja sitä voidaan jatkaa seuraavan kauden
jälkeen.
Ajattelin heti alunperin, että joukkueen rakentaminen ja pelityylin
sisään ajaminen vaatii vähintään kaksi vuotta, Tirkkonen totesi.
Panostimme alusta alkaen puolustuspeliin ja siinä on onnistuttu.
Veiterälle on tehty sarjassa vähiten maaleja ja vastustajien maaleihin
olemme saaneet pallon yli sata kertaa.
Samalla Jukka Tirkkonen kiitti Veiterän kuntovalmentajia Mikko Paunosta ja
Mikko Ikävalkoa.
Valmennusryhmä on pelittänyt hyvin ja se näkyy kentällä
Aloittaessaan Tirkkonen ilmoitti tämän kauden tavoitteeksi sijoittumisen
neljän parhaan joukkoon. Moni varmaan piti tuolloin tuota pelkkänä
puhumisena, mutta määrätietoinen mies on jo nyt johtanut joukkueensa hyvin
lähelle tavoitetta. Jääpalloliigan runkosarjassa on enää kaksi kierrosta ja
Veiterä tarvitsee neljännen sijan varmistamiseen vain yhden pisteen.
Vähintään yksi pinna otetaan joko lauantaina HIFK:lta tai sunnuntaina
Narukerältä, Tirkkonen ilmoitti.
Ja vuoden kuluttua taistellaan runkosarjan voitosta.
KAHDEKSAN joukkueen kesken pelattavat jääpalloliigan pudotuspelit alkavat
ensi keskiviikkona. Tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, että Veiterä on
neljäs ja kohtaa joko Veitsiluodon Vastuksen tai HIFK:n. Tosin sekin on
vielä mahdollista, että Veiterä ohittaa kolmantena olevan Narukerän. Se
edellyttää onnistumista edessä olevan viikonvaihteen peleissä.
Vastus on ollut lopuillaan olevan runkosarjan viimeisissä peleissään
vahva. Kotietu on nimenomaan veitsiluotolaisia vastaan pelattaessa tärkeä,
sillä Vastus on kotikentällään Hepolassa vaikea voitettava, Tirkkonen pohti.
Samalla veiteräläisten käskijä toivoi työnantajilta ymmärtämystä pelaajien
työvuorojen järjestämistä siten, että kaikki pääsevät pelien lisäksi myös
harjoituksiin.
Joukkueen harjoittelumotiivi on hyvä ja yhteiset harjoitukset ovat aina,
mutta nyt nimenomaan erittäin tärkeät.
JÄÄPALLOLIIGAN pelit jatkuvat Veiterän osalta ensi viikonvaihteessa
Kisapuistossa: lauantaina kello 15 vastustaja on Helsingin IFK ja
sunnuntaina kello 13 Porin Narukerä.
PAULI SAUKKONEN
Kuvateksti
Pystejä mahtuu vielä, tuumi Veiterän valmentaja Jukka Tirkkonen (oikealla)
nojatessaan Veiterän klubirakennuksessa olevaan palkintohyllyyn. Vasemmalla
kuntovalmentaja Mikko Paunonen.