URPO LAANINEN
LAPPEENRANTA. Myllymäen uuden liikekorttelialueen asemakaavamuutos on saatu
valmiiksi, ja se lähtee nähtäville.
Kaupunginhallitus varasi viime syksynä korttelista tontit
Nova-Kiinteistökehitykselle ja Buffin Real-Estate Finlandille. Tonteille
sijoittuvat ainakin Biltema, Tokmanni ja Suomi-Soffa.
Uutta asemakaavaa on tehty talven aikana sitä mukaa kun tulevien yritysten
rakennussuunnittelu on edennyt.
Sekä Nova-Kiinteistökehityksen että Bilteman suunnitelmat on riittävän
pitkällä, että asemakaava voidaan tuoda käsittelyyn, totesi tekninen
johtaja Ensio Koikkalainen.
VIIPURINTIEN ja Myllymäen koulun välissä oleva rakentamaton pelto muuttuu
kaavassa kokonaan liikekorttelialueeksi, kun se on aikaisemmin ollut
julkisten lähipalvelurakennusten ja urheilutoimintaa palvelevien
rakennusten korttelialuetta.
Korttelista on tähän asti varattu suurin osa urheilu- ja monitoimihallille.
Suurhalli ei ole kuitenkaan näillä näkymin tulossa Lappeenrantaan.
ASEMAKAAVASSA korttelin molemmille tonteille on yhteinen liittymä
Viipurintieltä, jota kautta asiakasliikenne ohjataan tonteille. Viipurintie
on tarkoitus muuttaa erillisellä kaavamuutoksella kaduksi.
Tonttien asiakaspysäköintipaikat sijoittuvat Viipurintien puoleiselle
piha-alueelle ja rakennukset Hiessillankadun puolelle. Autopaikkoja on
rakennettava vähintään yksi 50 kerrosneliömetriä kohti. Katujen varsille on
istutettava puurivit.
Bilteman tontti on 20 000 ja Nova-Kiinteistökehityksen tontti puolestaan 16
000 kerrosneliömetriä.
Tekninen lautakunta hyväksyi asemakaavan keskiviikkoiltana ja pisti sen
kaupunginhallitukselle ja yleisesti nähtäville.