Kuukausi: helmikuu 2006
-
Kotihoidon tuen kuntalisään ei Imatralta löydy euroakaan
Miljoonan lisäsatsaus pienten lasten hoitoon unohdetaan. Perhepäivähoito on edelleen ykkösvaihtoehto.
-
Höytiönsuon turveluvista valitus hallinto-oikeuteen
Turvetuotanto haittaisi yrityksiä kunnostaa Suokumaanjärveä. Tärkeintä on valuma-alueelta tulevan fosforikuorman vähentäminen. Höytiönsuolla viihtyvät niin linnut…
-
Lappeenrannan-Imatran tiestä Suomen kolmas elinkaarihanke
Liikenneministeriö esittää Kuutostietä elinkaarimallilla ja Lahden-Luumäen rataa budjettirahalla.
-
Aikamatka esittelee tuotteistettua historiaa
Etelä-Karjalan käsityöväki odottaa jo innostuneena Tasihinin talon saneerauksen valmistumista. Vuonna 2008 sata vuotta täyttävä yhdistys…
-
Tapio Iso-Mustajärvi aloittaa heti Savitaipaleen linjojen kirkastamisen
Tavoitteiden tulee olla selvillä ensi syksyn budjettiriiheen mennessä. Toiminnan tehostamista mietitään yhdessä henkilöstön kanssa.
-
Luumäellä suunnitellaan tekojään kattamista
Kunnan taloussuunnitelmassa alkurahoitus tekojään kattamiselle on vuodelle 2008. Se ei ole sitova.
-
Maakuntatalon ratkaisut pitkittyvät
Etelä-Karjalan liiton hallitus jätti pöydälle esityksen tilojen ostosta Keskusgalleriasta.
-
Lavolan koulussa erityisopetus on yritetty järjestää joustavasti
Riina Nokso-KoivistoLappeenranta. Mitä enemmän integroituja oppilaita luokas
-
Erityisoppilaiden sijoittaminen tavallisille luokille yleistyi
Integrointi onnistuu ryhmäjakojen, tukiopetuksen ja muiden tukitoimien avulla. Rehtoreiden mielestä pienempi luokkakoko auttaisi ehkä parhaiten…
-
Näyttelijäksi vaikka väkisin
Mari Pöytälaakso on nähty Lappeenrannan kaupunginteatterin melkein kaikissa viime vuosien näytelmissä, ja nähdään myös ensi…