JARMO HÄMÄLÄINENLAPPEENRANTA. SaiPa aloittaa uuden toimitusjohtajana etsimis
JARMO HÄMÄLÄINENLAPPEENRANTA. SaiPa aloittaa uuden toimitusjohtajana etsimis
Imatra linjaa henkilöstöpolitiikkaansa säästövaateet mielessä. Avoin keskustelukulttuuri nousee keskeiseksi.
Foodi-pikaruokaravintolan yrittäjät osasivat varautua Oleksin rauhalliseen talveen. Astiakauppayrittäjä ei kadu muuttoaan Valtakadulle. Kodintekstiileitä myyvä Hemtex avaa myymälän McDonaldsin paikalla.
Lappeenranta haluaa maakuntaliiton Keskustagallerian uusiin tiloihin. Etelä-Karjalan kunnille aiheutuu 67 000 lisäkustannus vuosittain. Maakuntaliiton tilaongelma ei ratkea nykyisen toimiston remontilla.
LEENA SALLINENTurvesoiden jätevesipäästöjen raja-arvot ovat numeerisisia laa
Itä-Suomen ympäristölupavirasto pohti muistutusryöpyn saattelemaa lupahakemusta monta vuotta. Jätevesipäästöille tuli uusia numeerisia lupaehtoja.
Jätevesien vaadittu puhdistustaso esitetään nyt pitoisuuksina ja prosentteina.
Riikka Silvennoinen voitti Tampereella ammattikoululaisten maalarikisan. Kansainväliset kilpailut kiinnostavat.
Lappeenrannan kaupunki joutuu rakentamaan Kuutostielle uusia rinnakkaisväyliä noin 10 miljoonalla eurolla. Lentokentän ladun hiihtotunneli tehdään vasta hiihtokauden loputtua.
Kauppa käy, kunhan käytettävissä on hissi ja talo tehdään keskustan palvelujen kylkeen. Kaupunki lupaa sijaintiehdot täyttäviä rakennuspaikkoja riittävästi.
Cookie | Duration | Description |
---|---|---|
cookielawinfo-checkbox-analytics | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics". |
cookielawinfo-checkbox-functional | 11 months | The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional". |
cookielawinfo-checkbox-necessary | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary". |
cookielawinfo-checkbox-others | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other. |
cookielawinfo-checkbox-performance | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance". |
viewed_cookie_policy | 11 months | The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data. |