Risteystyömaasta tuli temppurata jalankulkijoille

LEENA SALLINENLAPPEENRANTA Jalankulkijalta vaaditaan nyt valppau

LEENA SALLINEN

LAPPEENRANTA

Jalankulkijalta vaaditaan nyt valppautta ja kärsivällisyyttä Lappeenrannan Kauppakadun ja Raastuvankadun risteyksessä. Siinä on katuremontin takia melkoinen kaivanto.

Kadun ylittäminen voi edellyttää pitkää kierrosta ohi kaivannon ja työmaan. Kierroksen pituus riippuu siitä, mistä mihin on menossa, ja minä päivänä. Työmaa nimittäin elää lähes päivittäin ja jalankulkijoille tehdyt kadun ylityspaikat muuttuvat sen mukaisesti. Autoilla ei risteykseen pääse ollenkaan.

Kaikki jalankulkijatkaan eivät malta kiertää. Keskiviikkona puolilta päivin ihmisiä näkyi puikkelehtimassa työmaan keskellä.

Minkälaista akrobatiaa harrastettaneen kaivannon liepeillä puolilta öin? Työmaa motitti Kolme lyhtyä ja Birra -ravintolat umpiperään, josta asiakkaalle voi tulla kotimatkalla kiusaus oikaista kaivannon kautta.

JOS ON KAIVANTOON joku langennut, niin poiskin on päässyt. Aamulla ei ole ketään kaivannosta löytynyt, kertoi työmaan vastaava mestari Ilpo Punkka. Kolmen lyhdyn työntekijät Annikki Aaltonen ja Heli Pyysing eivät liioin ole kuulleet haavereista.

– Aika jännittäväksi kaivanto tietysti elämän tekee kun ihmiset ovat niin uteliaita.Täällä on naureskeltu, että meillä on nyt oma temppurata, he kertoivat.

Vakioasiakkaat kuulemma löytävät Kolmeen lyhtyyn motituksesta huolimatta.

– Ohikulkijoita tänne ei nyt vahingossa tule, Pyysing totesi keskiviikkona, jolloin sekä Raastuvankatu että Kauppakatu olivat Kolmen lyhdyn edustalla poikki.

Ilpo Punkka ennakoi, että Raastuvankadun ylitse Armadan nurkalta Kolmen lyhdyn kulmalle saadaan pengertie jalankulkijoille näillä näkymin perjantaina.

OHIKULKIJOIDEN suhtautuminen työmaahan kuuluu olevan varsin vaihtelevaa. Kaikki eivät Punkan mukaan ymmärrä, että työt pitää saada tehdyksi, ja mieluummin rauhassa.

Työmaalla koetetaan Punkan mukaan ottaa jalankulkijat huomioon. Kulkuyhteyksissä on kuitenkin katkoja vielä pitkään, pelkästään Kauppakadun ja Raastuvankadun risteyksessä.

– Ainakin kaksi viikkoa risteys on vielä hyvin sekava.

Työ kaivannossa on Punkan mukaan varsinaista arkeologiaa. Risteysalueella ja muuallakin katujen alla on vesijohtoa, viemäriä, kaukolämpöputkia ja tietoliikennekaapeleita, jotka kaivetaan esiin ja uusitaan ainakin osittain.

Entiset putket ja yhteydet täytyy pitää käytössä kunnes uudet saadaan valmiiksi.

Risteystä ei täytetä entiselleen, vaan katutaso tulee 40 senttiä nykyistä alemmaksi. Mataloitus tehdään loivasti pitkin Kauppakatua.

KUN KAUPPAKADUN ja Raastuvankadun risteys umpeutuu, avautuu Kauppakadun ja Koulukadun risteys. Koulukadun autoliikenne on Punkan mukaan poikki ainakin kuukauden huhtikuun loppupuolelta alkaen.

Kesän kynnyksellä Kauppakadun työmaan pitäisi Punkan mukaan olla ainakin ummessa.

– Tavoite on, ettei kesäksi jäisi mahdottomia kaivantoja.

Kauppakadun remontti jatkuu kuitenkin päällystystöillä koko kesän.

Valmista pitäisi olla elokuun loppuun mennessä, koska syyskuun alussa Lappeenrannassa on EU:n ulkoministerien kokous.

– Mahdoton kiire yhden kokouksen takia, Ilpo Punkka totesi.

Kauppakatu tehdään Koulukadusta alaspäin samanlaiseksi jalankulkua suosivaksi kaduksi kuin se on Oleksin yläpuolella eli Oksasenkadun ja Valtakadun välillä.

SEPPO RAUTIOVAARA

Kuvateksti

Risteysalueen kaivanto on varustettu puomeilla, joiden ylitse ihmiset ihmettelevät, mikä mahtaa olla meininki montussa.

Kirjoittaja:
Leena Sallinen