LEENA SALLINEN
SAIMAANNORPALLE on rauhoitettu oma saari Suur-Saimaalta Kyläniemen
pohjoispuolelta. Se on 2,5 hehtaarin Lokhuusi, jonka Suomen
luonnonsuojeluliitto osti muutama vuosi sitten yksityiseltä maanomistajalta.
Liitto haki saarelle rauhoitusta, ja nyt Kaakkois-Suomen ympäristökeskus on
tehnyt rauhoituksesta päätöksen.
Rauhoitus rajoittaa toimintaa ja liikkumista saarella. Maihinnousu saareen
on kokonaan kielletty puolen vuoden ajan, joulukuun puolesta välistä
kesäkuun puoleen väliin.
Luonnonsuojeluliitto osti Lokhuusin omilla rahoillaan ja lahjoitusvaroilla
täydentääkseen valtion suojelutoimia saimaannorpan pesimäalueella, johon
Lokhuusi kuuluu. Käytännössä hankinnan ja rauhoituksen hoiti Etelä-Karjalan
luonnonsuojelupiiri.
SAIMAANNORPAN tämän vuoden pesimätulos selviää muutaman viikon päästä.
Pesälaskennat alkavat 2-3 viikon päästä. Näillä näkymin pääsiäisen
jälkeinen viikko on laskentaviikkoa, kertoo suojelubiologi Jouni Koskela
Metsähallituksen Savonlinnan yksiköstä.
Koskelan mukaan talvi on ollut saimaannorpan pesinnälle suotuisa lumen
määrän puolesta, mutta lumen laatu on aiheuttanut takapakkia.
Pitkä pakkasjakso haurastutti lumen, ja pesien kattoja on romahdellut.
Koskelan mukaan emonorpat ovat mahdollisesti joutuneet kaivamaan uusia
pesiä. Myös imetys on voinut häiriintyä.
Viime vuonnakin sääolot haittasivat pesälaskentaa, ja arvio syntyneiden
kuuttien määrästä jäi epävarmaksi. Koskelan mukaan minimiarvio on 51
kuuttia. Edellisvuonna Saimaalla syntyi 61 kuuttia.
ES-ARKISTO/ISMO MARTTINEN
Kuvateksti
Saimaannorppien lisääntymisen laskenta alkaa kunhan sääolot kevätjäillä
ovat suotuisat.