Yli sadan hengen kuoro lähtee Senaatintorille

Kahdeksan kuoroa lyöttäytyi yhteen edustaakseen eteläkarjalaista kuorokulttuuria Helsingissä.

RIINA NOKSO-KOIVISTO

Joutseno. Parin viikon kuluttua Helsingin Senaatintorilla kuullaan jylhää kuorolaulua. Siitä esimakua antoi Joutsenon koulukeskuksessa helatorstaina kuultu konsertti. Kahdeksan eteläkarjalaista nais- ja mieskuoroa, eli yhteensä 115 laulajaa, on koonnut voimansa Helsingissä järjestettävää maakuntatapahtumaa varten. Neljä kuoronjohtajaa on harjoittanut suurkuoroa usean viikon ajan. Lopputulos kuultiin ensimmäistä kertaa torstaina Joutsenossa. Kuoroon kuuluu laulajia Ruokolahden mieslaulajista, Laulueukoista, Vuoksen mieslaulajista, Joutsenon ja Lappeenrannan naislaulajista, Karjalan lauluveikoista, Nuijamaan mieslaulajista sekä Kaukaan laulumiehistä. ­ Mukana on vain Sulasolin kuoroja, suurkuoroa koordinoinut Päivi Hannikainen kertoo.

­ Tiedän, että monissa maakunnan kuoroissa on närkästytty siitä, ettei heitä ole kutsuttu mukaan. Jo nyt meillä on mukana maksimimäärä laulajia, koska Senaatintorin lava ei ole iso. Tämän koko porukan pitää mahtua lavalle, joka on kaksitoista kertaa kymmenen metriä. ­ Johonkin piti raja vetää ja vain nämä Sulasolin kuorot tulevat mukaan.

Senaatintorille lähtevät kuorolaiset nauttivat yhteisesityksestä ja odottavat innostuneina Helsingin-matkaa. ­ Suuressa kuorossa laulaminen on todella antoisaa, koska meidän omaan kuoroomme ei kuulu kuin reilut 20 laulajaa, Aili Vepsä Joutsenon naislaulajista kertoo. ­ Sekakuorossa miehet tuovat kuoron sointiin mukavasti täyteläisyyttä, Vepsä arvioi.

Vepsän mielestä ohjelmistoon valitut laulut kertovat hyvin Etelä-Karjalan parhaista puolista: kauniista luonnosta, Saimaasta, iloisista luonteenominaisuuksista.

Konsertti todisti, että kahdeksasta kuorosta syntyvän suurkuoron ilkeää hyvin lähettää maakunnan edustajaksi Helsinkiin. Kuoronjohtajina konsertissa vuorottelivat Nadja Härkönen, Seija Strömberg, Rauno Hasu ja Päivi Hannikainen.

Ohjelmistossa on mukana nostalgisia ja isänmaallisia tunteita herättäviä lauluja, kuten Laps- olen köyhän Karjalan. Toisaalta esiin nousee myös Karjalainen iloisuuus, kun kuorolaiset pilke silmäkulmassa laulavat vaikkapa Tään kylän ämmät.

Kuoro esittää ohjelmiston vielä Imatralla ennen kuin Senaatintorin tapahtuma alkaa 9. kesäkuuta.

KAROLIINA PAATOS

Kuvateksti

Senaatintorille lähtee 115 laulajaa kahdeksasta eri kuorosta. Yhdistelmää kuultiin ensi kertaa helatorstaina Joutsenossa. Kuoroa johtavat Rauno Hasu, Nadja Härkönen, Seija Strömberg ja Päivi Hannikainen.

Senaatintorilla esitettävä

ohjelma

Isänmaalliset laulut:

Karjalan kunnailla, Karjala, Laps olen köyhän Karjalan, Kevät Karjalassa, Laulu Vuokselle.

Viihde: Ilta Saimaalla, Tään kylän ämmät, Saimaanrannan laulu.

Kansanlaulut: Matalan torpan balladi, Karjalainen piirilaulu, Tuomisia, Karjalan poikia, Karjalan ja muun maan kunnailta.

Kirjoittaja:
Riina Nokso-Koivisto