SARI PULLINEN
JOUTSENO. Rauhan entiselle sairaala-alueelle hahmoteltua matkailukeidas
Joutsenmaata on jo piirretty paperille melko yksityiskohtaisesti. Valmiina ovat
luonnokset esimerkiksi Alatalon muuttamisesta hotelliksi ja Ylätalon
saneeraamisesta koulutus- ja yrityspalvelukeskukseksi.
Toistaiseksi alueen myynnistä on olemassa vasta Joutsenon kaupunginhallituksen
päätös. Valtuusto lyö asian lukkoon ensi maanantaina.
Mikäli kaupat toteutuvat, ostaja Joutsenmaa Oy pysyttelee kiinteistösijoittajia
etsivänä välitysorganisaationa. Yhtiön liikkeenjohdon konsultti Ilkka Hämäläinen
kertoo, että joitakin sijoittajakumppaneita on jo tiedossa.
Kauppahinta ratkeaa syksyllä, kun esikauppasopimusta tehdään ja rakennusoikeudet
ja kunnallistekniikan tarve ovat selvillä.
Hinta on tästä 292 hehtaarin alueesta minimissään 2,3 miljoonaa euroa,
hahmotteli kaupunginjohtaja Kari Korkiakoski.
Rauhaa aletaan rakentaa hajautetulla sijoitusmallilla. Sijoittajia on useita, ja
kukin investoi noin kymmenen miljoonaa euroa.
Kiinteistösijoittajia ja palveluntuottajia on useita, mutta johto on
yhtenäinen, Hämäläinen huomautti.
Kaikki sijoittajat eivät ole suuria yrityksiä. Pienin kiinteistösijoittaja on
viikko-osakkeen ostaja eli tavallinen kotitalous, ja suuri voi olla vaikkapa
hotellikiinteistön omistaja. Hyvinvointipalvelujen ja matkailun asiantuntija Ari
Petäjävaara pitää Joutsenmaa-hankkeen investointeja maltillisina.
Joutsenon kaupunki aikoo hoitaa ainoastaan sille kuuluvat kaavoituksen ja
kunnallistekniikan pala kerrallaan, sekä auttaa palveluissa. Kaupungille tulee
kuluja ainakin kaduista ja teistä. Niitä varten voi hakea avustuksia.
Markkinointialueena on paitsi kotimaa, myös Keski-Eurooppa ja Venäjä.
Joutsenmaa Oy:n omistavat tällä hetkellä AXIS Partners Oy, Konsulttitoimisto
Ilkka Hämäläinen Oy, Nortum Oy, Trimont Oy ja ESOF GmbH. Omistuspohja muuttuu,
kun löytyy sijoittajia ja operoijia.
Ostaja vakuuttaa, että historiallinen miljöö halutaan ulkomuodoltaan ja
pääpiirteiltään säilyttää.
Arkkitehti on luonnostellut vanhan 1900-luvun alun kylpylämaiseman
palauttamista, sanoi maankäyttöä suunnittelevan Nortum Oy:n Jari Mutikainen.
Kaupunki on koko ajan halunnut myydä alueen yhtenä kokonaisuutena. Siten
ajateltiin saatavan alueelle parhaiten työpaikkoja. Yksittäisille kiinteistöille
olisi ollut useita ostajia.
Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tuula Partanen toivoi, että Rauhassa alkaisi
rakentaminen vielä tämän vuoden puolella. Nyt on solmittu yhteistyö- ja
aiesopimus, ja seuraavaksi tavoitellaan varsinaista sopimusta sekä
kiinteistökauppoja ja edistetään kaavoitusta. Syksyllä tehdään maankäyttö- ja
esisopimus.
Kaupunki etsii parhaillaan uusia työtiloja Rauhassa työskenteleville
taiteilijoille sekä suunnittelee alueen asukkaille tiedotustilaisuutta
elokuuksi.
KAROLIINA PAATOS
Kuvatekstit
Ilkka Hämäläinen lupasi lisätietoja sijoittajista valtuuston päätöksen jälkeen.
Jari Mutikainen vakuutti, että Joutsenmaa pyrkii säilyttämään Rauhan entistä
tunnelmaa.
Joutsenmaa-hankkeen yksityiskohtia
Rakentaminen alkaa Rauhan ytimestä, jonne tulisivat myös uudisrakennukset kuten
liikuntahalli ja kylpylä.
Rantaan viettävä puisto jää ennalleen.
Kaupunkilaisten virkistysmahdollisuudet, venevalkamat ja ulkoilureitit
säilyvät.
Tiuruniemen pohjoisosaan ja Vipelen pellolle vapaa-ajan asuntoja.
Kohoniemeen golfkenttä.
Papusenrantaan talotehtaiden mallitalojen esittelyalue.
Masteensaareen rantarakentamista.
Puolet saaresta jää kaupungin omistukseen.