TAIPALSAARI. Kunnanhallitus päättää tänä iltana luonto- ja näkötornin paikasta. Kunnanhallituksen puheenjohtajan Tuure Westisen (kesk.) vetämä rakennustoimikunta esittää sijoituspaikaksi Suur-Sarviniemen aluetta laivasataman vieressä.
Kunnanhallitus joutuu varmasti äänestämään asiasta. Etenkin Taipalsaari-liikkeessä on eriäviä mielipiteitä.
Rakennustoimikunta selvitti kolme sijoituspaikkaa, mutta Suur-Sarviniemi osoittautui parhaaksi.
Torni voi toimia siellä sekä lintu- että luontotornina, sieltä on mahdollista nähdä saimaannorppa, paikoitusalue on lähes valmis, tiepohja on riittävä, nuotiopaikka on lähellä ja nykyinen jätehuolto toimii.
Luontotornin rakentamisajankohdaksi toimikunta esittää syys-marraskuuta.
Itse rakentamisesta kunnanhallitus päättäisi erikseen. Tänä iltana päätetään vain paikka.
Rakennustoimikunnassa ovat puheenjohtaja Westisen lisäksi kunnanjohtaja Jari Willman ja Etelä-Karjalan liiton suunnittelujohtaja Arto Hämäläinen sekä Pekka Salla konsultin Siluc Oy:n edustajana ja sihteerinä.
KAAKKOIS-SUOMEN ympäristökeskuksen mielestä luontotorni soveltuu hyvin Sarviniemen maisemaan ja ympäristöön. Se on kaavan mukaista rakentamista
(retkeily- ja virkistysalue).
Ympäristökeskuksen käsityksen mukaan torni täyttää lain edellyttämät kauneuden ja sopusuhtaisuuden vaatimukset.