LIISA KUKKOLA
LAPPEENRANTA. Venäläisen nykykirjailijan kannattaa olla nainen ja valita tyylilajikseen dekkari. Kun hän kirjoittaa kirjaan ironiaa ja päähenkilöksi naisetsivän sekä rikoksen selvittämisen lisäksi käsittelee sosiaalisia kysymyksiä on varmaa, että kirja häviää kauppojen hyllyltä.
Kustantajat Venäjällä suorastaan haalivat tällä kaavalla kirjoitettuja käsikirjoituksia. Haluttuja ovat myös romantiikka, historialliset kirjat, fantasia- ja scifi-kirjallisuus.
– Vakava realistinen kirjallisuus ei tunnu kiinnostavan kustannusyhtiöitä. Edes kustannustoimittajat eivät tee kulttuurityötä ja lue enää kirjoja, he ovat kiinnostuneita vain bisneksestä, kertoo pietarilainen kustannustoimittaja Tatjana Stolbova.
KUVA VENÄLÄISESTÄ lukemassa Tolstoita tai Dostojevskia puiston penkillä on Stolbovan mukaan vanhentunut.
– Neuvostoliiton aikana ei julkaistu muuta kuin klassikoita, joten oli pakko lukea Sotaa ja rauhaa. Nyt klassikot ovat lukulistalla marginaalissa, Stolbova sanoo.
Klassikot kuuluvat yhä venäläisen kirjallisuuden kaanoniin, siis listaan, jotka kaikkien tulee tietää, mutta niitä eivät lue enää kuin älyköt. Heidänkin tyynyn alta tosin saattaa löytyä dekkari.
– Kun klassikoista tehdään elokuvia, kirjasta otetaan uusintapainos, joka muistuttaa ulkonäöltään videokantta. Monelle nämä kirjat ovat vasta toinen tuote: kirjan ajatellaan kertovan elokuvasta, pietarilainen runoilija, kirjallisuuskriitikko ja kääntäjä Aleksander Skidan sanoo.
LASTENKIRJALLISUUS on kuitenkin Venäjällä edelleen klassikkovoittoista.
– Nykylastenkirjailijan on vaikea saada teoksia julkaistuksi, tietää pietarilainen lastenkirjailija Aleksei Shevchenko.
Shevchenko tosin on omasta mielestään ollut onnekas, koska on saanut julkaistuksi kaikki kirjoittamansa tekstit – niin proosan kuin runotkin. Hänen kirjojensa yhteinen painosmäärä on lähes puoli miljoonaa kappaletta.
– Kustantajat voivat vuosikausia julkaista uusintapainoksia lastenkirjallisuuden klassikoista ja odottaa varmaa voittoa. Mutta jos sama kustannuspolitiikka jatkuu, kääntyy tilanne jossain vaiheessa kirjallisuuden tappioksi, Shevchenko sanoo.
NIIN SANOTTU vakavasti otettava kirjallisuus on Tatjana Stolbovan mukaan nyky-Venäjällä vahvasti miesten ja konseptualistien käsissä. Konseptualismi taidesuuntana tarkoittaa, että tyylin tai sanottavan sijaan tärkeää on asenne taiteen tekemiseen.
– Elämän varjopuolen kuvaaminen on näille kirjailijoille jo arvo sinänsä, he eivät enää oikeasti edes kerro mistään mitään, lajityyppi on vain tärkeää.
– Konseptualistit ovat luoneet itsestään taiteilijamyyttiä, ja media on valppaana ollut pitämässä sitä yllä. Psyykkisesti sairas kirjailija tuntuu olevan kaikista paras kirjailija, Tatjana Stolbova sanoo.
Konseptualismin juuret ovat Stolbovan mielestä glasnostissa ja perestroikassa.
– Pitkään aikaan ei saanut kirjoittaa elämässä oikeasti tapahtuvista pahoista asioista. Kun siitä tuli sallittua, aihe räjähti käsiin ja pikku hiljaa siitä tuli itsetarkoituksellista. Kirjailijapiireissä ei juuri muita kirjallisuuden lajeja noteerata, Stolbova sanoo.
RUNOUDELLA alkaa Venäjälläkin mennä hyvin.
Runoilija Aleksander Skidanin mielestä runous ei lähimenneisyydessä pystynyt vastaamaan todellisuuden esittämiin kysymyksiin, koska todellisuutta alkoi muun muassa tietokoneistumisen takia olla liikaa. Mutta nyt tilanne alkaa muuttua.
– Pietarissa on tällä hetkellä kaksi toimivaa kirjailijaklubia sekä kirjailijakahviloita, jossa kirjailijat ovat tavattavissa. Poetry slam- eli lavarunous-tapahtumat ovat erittäin suosittuja ja niissä kilpailee sekä jo julkaisseita että uraansa aloittelevia runoilijoita. Itse en lavalle nouse, mutta käyn bongaamassa uusia lupauksia, Skidan kertoo.
Skidanin mielestä on myös merkittävää, että viime vuonna saatiin julkaistuksi ensimmäistä kertaa pietarilaisten nykyrunoilijoiden antologia, joka muutamine puutteineenkin on edustava kokoelma.
Murrerunoja ei Venäjällä vielä lueta, koska niitä ei kirjoiteta.
– Nuoret runoilijat leikkivät kielellä ja kirjoittavat katu-uskottavaa, rikottuakin venäjää, mutta murteilla ei kirjoiteta. Emme ole kansalliselta itsetunnoltamme vielä siinä vaiheessa, että voisimme myöntää erilaiset venäläisyydet. Nyt korostetaan yhtenäistä Venäjää, Aleksander Skidan pohtii.
MIKA STRANDÉN
Kuvateksti
Aleksander Skidan (vas.) on runoilija, esseisti ja kirjallisuuskriitikko, jota on käännetty seitsemässä Euroopan maassa ja hepreaksi, hän on myös voittanut useita tärkeitä Venäjän kirjallisuuspalkintoja. Lastenkirjailija Aleksei Shevchenkon yhteinen painosmäärä on noin puoli miljoonaa kappaletta, runoilija ja trubaduuri Aleksander Voronin on julkaissut kahden runokirjan lisäksi muun muassa näytelmiä. Tatjana Stolbovan meriitteihin kirjailijana kuuluu suosittua dekkarikirjallisuutta.