ILPO LESKINEN
LAPPEENRANTA. Lappeenrannan entisellä torivalvojalla Keijo Koistisella (19362000) oli laaja ja monipuolinen kotiseutuharrastus. Huhtiniemen arvoitus oli kiinnostuksen tärkein kohde, joka askarrutti miestä vuosikymmeniä. Näin arvioi Anja Koistinen miehensä harrastusta.
·Huhtiniemi oli Keijon ykkösasia. Aihe oli 1970-luvun alussa hyvin arka, ja hänet leimattiin vaikka miksi.
·Vastaanotto oli nuiva, ja häntä kehotettiin lopettamaan tutkimukset. Uhkailujakin tuli. Hän kuitenkin piti sitkeytensä.
ANJA KOISTINEN pitää väistämättömänä, että Huhtiniemen arvoitus tuli ennemmin tai myöhemmin hänen miehensä eteen.
Keijo Koistinen oli kotiseutuihminen jo nuoresta lähtien. Hän haastatteli vanhoja ihmisiä kaikista Lappeenrannan historiaan ja kotiseutuun liittyvistä asioista.
·Keijoa kiinnosti kaikki mahdollinen: niin esihistoria, 1700-luku, vuoden 1918 tapahtumat kuin talvi- ja jatkosota.
Monet kertoivat Koistiselle tarinoita kesän 1944 tapahtumista, oma-aloitteisesti.
·Useat eivät uskaltaneet omilla nimillään kertoa, sillä he pelkäsivät, miten heille käy.
KEIJO KOISTINEN harrasti arkeologiaa erityisesti 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa. Hänellä oli Museoviraston kirjallinen lupa suorittaa pieniä esitutkimuksia.
Kesällä 1971 vesilaitoksen miehet löysivät kaivuun yhteydessä 10 luurankoa. Koistinen kutsuttiin paikalle, koska hänen harrastuksensa tunnettiin.
·Keijolla oli jo ennen vuotta 1971 runsaasti tietoa Huhtiniemen tapahtumista.
Hän teki esitutkimuksia ja otti yhden pääkallon mukaansa. Pääkallo oli Koististen kotona jonkin aikaa. He miettivät, mihin se pitäisi lähettää.
·Pakkasin pääkallon huolellisesti ja lähetimme sen Keski-Suomeen. Pääkallosta ei sittemmin kuulunut mitään.
·Paljon myöhemmin saimme tietää, että pääkallo oli lähetetty Oulun yliopistolliseen keskussairaalaan tutkittavaksi. Pääkallosta ei kuitenkaan saatu sieltä mitään tietoa. Se hävisi jäljettömiin, Anja Koistinen sanoo.
VUOSI 1971 oli jälkikäteen arvioituna liian lähellä kesää 1944. Huhtiniemi oli Anja Koistisen mielestä liian arka tutkittavaksi jo tuolloin.
Koistisella ei ollut henkilökohtaista sidettä Huhtiniemeen. Hän halusi vain tietää totuuden.
·Keijo korosti jatkuvasti sitä, että hän ei etsi syyllisiä vaan etsii tietoa siitä, mitä Huhtiniemessä kesällä 1944 tapahtui. Anja Koistinen pitää kaivauksia tärkeänä. Nyt asia on parhaassa mahdollisessa hoidossa.
·Ei savua ilman tulta. Jotain siellä on tapahtunut. Nyt pitää antaa tutkijoille työrauha, jotta asia selviää, oli sitten lopulta kyse 1700-luvusta, vuodesta 1918 tai vuodesta 1944.
·Jos tutkimuksia ei olisi aloitettu, pallottelu asian ympärillä olisi jatkunut loputtomiin.
·JOS KEIJO NYT ELÄISI. Tämän lauseen Anja Koistinen on kuullut useammalta, kun Huhtiniemen tutkimukset ovat viimein käynnistyneet.
·Jos Keijo eläisi, hän seuraisi tiiviisti tutkimuksia ja varmasti pyrkisi paikan päälle, jos hänet vain sinne päästettäisiin.
Koistiselta jäi valtavasti kirjallista materiaalia, josta Anja Koistinen on läpikäynyt vasta osan. Hän on etsinyt tuloksetta Huhtiniemi-materiaalia.
Yhden Huhtiniemi-kertomuksia sisältävän nauhan hän antoi TV 2:n käyttöön ohjelman tekoa varten.
Keijo Koistinen
– Kotoisin Lappeenrannan Ruohosaaresta.
– Harrasti kuvanveistoa, mitalitaidetta, arkeologiaa ja paikallishistoriaa.
– Löysi vuonna 1966 Taipalsaaren Valkeisaaren kalliomaalauksen. Löydös oli laatuaan ensimmäinen Saimaalta ja kolmas Suomesta.
– Maalauksen edustalta Koistinen kaivoi esiin pronssikautisia esineitä. Löydösten aitoutta epäiltiin, mutta aitous varmistui viime vuoden Valkeisaari-tutkimuksissa.
– Teki esitutkimuksia Kauskilan kalmistossa ja Taipalsaaren Vaaterannan kivikautisessa kalmistossa.
– Tutki vuonna 1971 Huhtiniemeä. Dokumentit ovat tiettävästi hävinneet.
– Lappeenrannan torivalvojana vuosina 1974-1998.