Kivinen tie Rastinniemeen

Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiö haki tietoimitusta ja -oikeutta Kyläniemen Rastinniemeen. Osa maanomistajista ihmettelee kymmenen metrin levyisen tieväylän avaamista Natura-alueelle.

TENHO TIILIKAINEN

TAIPALSAARI. Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiö haluaa saada Taipalsaaren Kyläniemen länsikärjessä sijaitsevan Rastinniemen retkeilyalueensa nykyistä vilkkaampaan käyttöön.

Virkistysaluesäätiö on toiminut hakijana Rastinniementien yksityistietoimituksessa, jossa päätettiin noin 2,6 kilometrin vanhan karttatien peruskunnostamisesta metsätieksi. Hankkeen toteuttajana on Kaakkois-Suomen metsäkeskus.

Kunnostuksen kokonaiskustannus on noin 17 000 euroa. Yksityiset tieosakkaat voivat saada kunnostuskustannuksiin 40 prosentin valtion avustuksen tai vaihtoehtoisesti lainaa. Yhtiöille ja yhteisöille avustusta ei makseta eikä lainaa myönnetä.

Rastinniementien tiealue levenee nykyisestään huomattavasti. Metsäautotie vaatii 10 metrin tieoikeuden, jotta noin 4­5 metrin sorastetulle tiealueelle saadaan rakennettua luiskat ja tarpeellinen sadevesiojitus.

­ Tavoitteena on, että tietä voi ajaa täysperävaunullinen tukkirekka. Tienvarsiojia ja lyhyitä valumaojia kaivetaan vain niihin paikkoihin, jossa ne ovat tarpeet, metsäpalvelutyönjohtaja Reino Ahonen Kaakkois-Suomen metsäkeskuksesta sanoo.

Hankkeen urakoitsijaksi on valittu maansiirtourakoitsija Raimo Sokura Lappeenrannasta. Rakentamiseen on varattu aikaa kolme vuotta.

RASTINNIEMI kuuluu harjujensuojeluohjelman kautta Natura 2000 suojelualueisiin. Rastinniemen yksityiset maanomistajat ovat tien parantamisen kannalla, mutta kummeksuvat tiealueen leveyttä Natura-alueella. Maanomistajien mielestä kymmenen metrin tieaukko on liian suuri kuivilla sorakankailla ja harjuilla liikuttaessa.

Reino Ahosen mielestä olemassa olevan tien perusparantamiselle ei ole estettä Natura-alueella. Eri asia olisi kokonaan uuden tien tekeminen.

­ Nykyinen tie voidaan rakentaa vaatimukset täyttäväksi ilman harjualueiden leikkauksia. Valtaosa kunnostukseen tarvittavasta maa-aineksesta saadaan tiealueelta itseltään tai ainakin lähistöltä.

ETELÄ-KARJALAN virkistysaluesäätiön asiamiehen Hanna Ollikaisen mukaan uusi tieyhteys parantaa oleellisesti Rastinniemen saavutettavuutta maanteitse. Nykyinen epävirallinen pistotie Rastinniemestä on niin huonokuntoinen, ettei sitä voi tieksi juurikaan sanoa.

­ Rastinniemeä käyttävät sekä veneilijät että maitse tulevat retkeilijät. Paikka on loppujen lopuksi varsin hyvin saavutettavissa myös maitse.

Veneille ei rastinniemessä ole rakennettu laituria, eikä sellainen ole lähiajan rakennussuunnitelmissakaan. Ranta-alue on kuitenkin muodoltaan ja pohjaltaan sellainen, että siihen voi rantautua eri kokoisilla veneillä varsin vaivattomasti.

Virkistysaluesäätiöllä on Rastinniemessä kaksi grillikatosta, käymälät ja jätehuoltopiste. Alkuviikosta toisen grillikatoksen palveluja oli vieraskirjan mukaan käyttänyt tänä kesänä vajaat 90 kävijää. Veneilijöiden ja maanteitse osuus oli lähes tasan.

­ Vieraskirjat antavat vain osviittaa kävijämääristä. Kaikki kävijät eivät vieraskirjaa täytä, Ollikainen muistuttaa.

TENHO TIILIKAINEN

Kuvateksti

Tällainen juurakoiden ja kivien pinnoittama polku vie nykyiseltä Rastinniementieltä säätiön retkeilyalueelle.

Kirjoittaja:
Tenho Tiilikainen