SARI PULLINEN
TEATTERI
Lappeenrannan nuorisoteatteri
William Shakespeare: Hamlet, suomennos Eeva-Liisa Manner
Ohjaus Johanna Juslin
Puvut ja lavastuskonsultaatio Päivi Pöyhölä
Ensi-ilta taidekoulu Estradilla pe 27.10. klo 20
Päärooleissa: Otso Pohjalainen, Niina Lopperi, Jesse Ojala, Sanni
Lahtinen, Martti Manninen, Sonja Helkala, Nora Musto, Laura Väisänen, Jarno
Mäkinen, Karoliina Pesu.
Nähtyäni Lappeenrannan nuorisoteatterin Hamletin olen varma, että
Shakespearekin olisi halunnut valita Metallicaa ja Apocalypticaa Tanskan
kuningashuoneen tragediaansa.
Nuortenteatteri ei kymmenvuotisjuhlanäytelmässään pelaa pikkunappuloilla.
Näytelmävalinta ei ole helpoin mahdollinen, mutta porukka näytti, että
täältä pesee.
Sitä paitsi aina ja kaikessahan on kyse vallasta ja rakkaudesta,
katumuksesta ja armosta, kostosta ja anteeksiannosta.
Estradin lavalla Tanskan prinssi vuodattaa elämäntuskaansa neljänä hahmona.
Se on ohjaaja Johanna Juslinilta hyvä oivallus. Käytännöllinen siksi, että
siten pitkät monologit on saatu jaettua inhimillisen pituisiksi nuorten
näyttelijöiden kesken. Visuaalisesti toimiva siksi, että päänsisäiset
pohdinnat saavat koreografian.
Nelipäisellä Hamletilla olisi voinut herkutella enemmänkin.
Neljä Hamlet-hahmoa kuvaa myös prinssin eri luonteenpiirteitä. Upeimmillaan
tämä näkyy kuuluisimmassa kohtauksessa. Levottomasti edestakaisin lattiaa
mittailevat Hamletit tiukkaavat toinen toisiltaan, ollako vai eikö,
toimiako vai eikö, ja joutuvat tuskaisesti vastaamaan toisilleen,
itselleen: En tiedä!
Ehkä juuri tästä hajonnasta seuraa toisaalta se, että se puoli Hamletista,
joka rakastaa Ofeliaa, jää heiveröiseksi. Rakkauden paloa kuitenkin
tarvittaisiin lataamaan paukkuja Ofelian hautajaiskohtaukseen.
Nuoret näyttelijät vievät roolinsa alusta loppuun antaumuksella. Kaikesta
näkyy, että harjoittelulle on ollut kunnolla aikaa. Ei kompastelua eikä
unohtelua, vaan raikasta tulkintaa, selkeää artikulaatiota, hallittuja
kohtauksia.
Yksi Hamleteista, Tomi Tyrmi, joutui seuraamaan ensi-iltaa katsomosta.
Martti Manninen paikkasi Tyrmiä loistavasti. Häneltä löytyi sekä rutiinia
opetella vuorosanat pikavauhtia että taitoa tuoda esiin Hamletin pelottavan
julma puoli.
Jesse Ojala, Sanni Lahtinen ja Sonja Helkala luovat omista Hamleteistaan
kaikki omalla tavallaan kiihkeitä ja kiivaita. Yhteispeli sujuu.
Otso Pohjalaisen kuningas Claudius on parhaimmillaan irstailijana, joka
ilakoi tuoreen rouvansa kanssa.
Lisäpinnoja hän saa ryyppäämiskohtauksesta, jossa sekä jalka- että puhetyö
ovat vakuuttavia. Claudiukseen voisi puristaa vielä enemmänkin julmuutta,
onhan hän mies, joka panee toimeen veljenpoikansa murhan.
Niina Lopperi tekee kuningattaresta haavoittuvaisen naisen, joka joutuu
ristiriitaan äitinä ja puolisona. Nora Musto vakuuttaa viisaana Horationa
ja Laura Väisänen pyörätuolilla kurvailevana varain ja tapain ministerinä.
Väisäsen tulkinta on herkullista ja vahvaa.
Erityismaininnan ansaitsee Väisäsen taitavuus hidastetussa kuolinkohtauksessa.
Jarno Mäkinen kantaa herkästi sekä Laertesin tuskaa että veljenrakkautta.
Karoliina Pesu hänen sisarenaan Ofeliana on itse herkkyys.
Esityksen näyttämöllepano nojaa lujasti kahteen perusjalkaan, symmetriaan
ja karuun yksinkertaisuuteen. Siitä syntyy nautinnollinen katselukokemus.
Ei ole mitään turhaa. Kivi on sekä kukka että pääkallo. Vettä valuva
Ofelian ruumis valkeassa paidassa mustalla näyttämöllä salpaa hengen.
Komeljanttarien joukkokohtaukset ovat kuin tanssia.
Videot heijastavat näyttämölle neljännen ulottuvuuden. Tekniikalla ei
itsetarkoituksellisesti kikkailla, vaan se toimii selittäjänä, kertojana,
sisäisenä äänenä.
ES-ARKISTO/PEKKA HÖLKKI
Kuvateksti
Jesse Ojala (oik.) on yksi neljästä Hamletista. Otso Pohjalainen (toinen
vas.) esittää Claudiusta ja Niina Lopperi kuningatar Gertrudia.