Rauhan piippu niiasi ennen kuin kaatui

Lämpökeskuksen savupiippu seisoi sijoillaan tasan 70 vuotta. Räjäytystä saapui tiistaina iltapäivällä katsomaan muutamia Rauhassa työskennelleitä. Lauri Latvakankaalle piippu on osa lapsuusmaisemaa.

SARI PULLINEN

JOUTSENO. Lämpökeskuksen punatiilinen, lähes puolensadan metrin korkeuteen kohonnut savupiippu katosi Rauhan maisemasta tiistaina.

Puoli kahdelta iltapäivällä Kari Väilä, Juhani Välikivi ja Leila Väilä Paukku-Karista valmistelevat piippua kohtaamaan loppunsa. Huopaa ja vanerilevyjä asetellaan kiertämään piipun tyveä. Niiden tehtävä on estää tiiliä sinkoilemasta ympäriinsä.

Nurmikolla piippua odottaa paksu hiekkapeti.

Koeräjäytyksiä oli tehty sen verran, että saatiin selville panostuksen tarve.

– Muutamia kiloja dynamiittia, laskee Etelä-Karjalan sairaanhoitopiiriltä työtehtävän saanut Kari Väilä.

Piipun rakensi viipurilainen rakennusyritys Pyramid vuonna 1936. Kymmenen metrin päässä räjäytysvalmisteluja seuraa lahtelainen Lauri Latvakangas.

– Tulin katsomaan, miten lapsuudenmaisemaa tuhotaan, metsästysmatkalle Etelä-Karjalaan tullut mies huokaa.

Latvakankaan elämä kiinnittyy Rauhaan monesta kohtaa. Hän on syntynyt Rantalassa, asunut Hallintolassa ja ollut rakentamassa poliklinikkarakennusta 60-luvun lopulla rakennusliike Erkki Heikkisen palkollisena.

Poikana hän leikki sahalla ja lautatarhalla, rannalla ja sairaalarakennusten ullakoilla, joihin lapset pääsivät tiirikoimalla.

Aarrekuuriksi sanotusta varastorakennuksesta lämpökeskuksen vierestä löytyi nimensä mukaisesti aarteita, ja savupiippuunkin Latvakangas ehti kiivetä.

– Kun ajattelee, että täällä oli niitä puiden pilkkomiskoneita ja ranta ja kaikkea, ikinä meille ei käynyt mitään, Latvakangas ihmettelee.

Hän muistaa, että yhdessä valokuvassa hän hiihtää rannan jäätiköllä.

Taustalla töröttää savupiippu.

– Kyllähän tämä Rauha on rappeutunut aika tarkkaan. Jos jostain löytyvät rahat saneeraamiseen, niin hyvä. Mahdollisuudethan täällä ovat hyvät.

Kello kahdelta Kari Väilä apureineen hätistelee katsojia kauemmaksi.

Muutamia autoja kaartaa Alatalon nurkalle, kourallinen ihmisiä kerääntyy seinän viereen. Keltapunaiset varoitusnauhat lepattavat tuulessa.

– Tiurun piippu kaadettiinkin jo vuosia sitten, huomauttaa Heikki Raitala.

20 vuotta Rauhassa työskennellyt mies ei halua sanoa ääneen, miltä Rauhan uudet suunnitelmat kuulostavat.

Kari Mellanen asettuu hyvälle valokuvauspaikalle ja kyykistyy kamera valmiusasennossa.

– Aikamoisia metsureita ovat, jos piipun tuohon saavat kaadettua, Mellanen ihmettelee.

– Oishan se voinut jäädä pystyynkin. On se kallellaan, mutta onhan Pisan tornikin, Eeva Kykkänen sanoo.

Taisto Kykkänenkin virittää kameraansa kohti kovin tuttua rakennelmaa.

Lämpökeskus on ollut hänen työpaikkansa vuosien ajan.

– Työkseni seurasin, minkä väristä savua piipusta tulee. Ensin täällä lämmitettiin kahdeksan vuotta haloilla. Sitten tuli öljy ja 90-luvun alussa kaasu.

Juuri ennen jysäystä tunnelma tiivistyy.

– Siin hää komiana seisoo, Eeva Kykkänen melkein kuiskaa.

Räjähdyksestä varoittavat piippaukset päättyvät, piipun juuressa pamahtaa.

Aivan kuin piippu niiaisi, kun sen tyvi murenee, ja sitten se alkaa hitaasti kallistua kohti hiekkapetiään.

Hieman menee ohi, viereisestä koivusta riipiytyvät toiselta puolelta oksat pois.

– Kappas, kun tuli hieno Saimaa-maisema, Heikki Raitala kommentoi.

Kari Väilä riisuu kypäränsä tiilikasan vierellä.

– Suorin jaloin se tuli. Arvosana suoritukselle yhdeksän ja puoli.

Kuvateksti

PEKKA HÖLKKI

Kari Mellanen ikuisti piipun viimeiset hetket.

Piipusta jäi jäljelle tiilikasa ja piipunpää.

Kirjoittaja:
Sari Pullinen