MARTTI HYTTI
LAPPEENRANTA. Lappeenrannan teknillisen yliopiston sähkötekniikan osastolla on saavutettu myönteisiä tuloksia erityisesti
erikoissähkömoottoreiden tutkimuksessa. Suurnopeustekniikan sovelluksista on syntynyt kaksi yritystä, jotka ovat alan huippuja omalla osaamisalueellaan.
Suurnopeustekniikka perustuu taajuusmuuttajalla ohjattuun pyörimisnopeussäätöiseen sähkömoottoriin, jonka avulla voidaan saavuttaa
jopa 50 000 kierrosta minuutissa oleva pyörimisnopeus. Kun pyörimisnopeus on korkea, perinteisiä liukulaakereita ei voida käyttää, vaan laakerointi hoidetaan magneettilaakereilla. Tällöin moottorin ainoa pyöreä osa kelluu
ilmassa.
Suurnopeustekniikkaan perustuvien moottoreiden etuna on paitsi korkeat nopeudet myös tehokkuus, vaihteettomuus, pieni koko, energian ja
raaka-aineiden säästö. Normaalissa teollisuuden käytössä olevien sähkömoottoreiden pyörimisnopeus on vain 1 5003 000 kierrosta minuutissa.
ROTATEK Finland Oy on erikoissähkömoottoreita, muun muassa generaattoreita ja optimoituja moottoreita puhaltimiin ja kompressoreihin valmistava yritys. Erikoissähkömoottoreilla pyöritetään suurnopeuskoneita, joiden
tehot vaihtelevat 200 kilowatista 25 megawattiin.
High Speed Tech eli entinen ABS Nopon valmistaa suurnopeustekniikkaan perustuvia
turbokompressoreja, joita käytetään muun muassa biologisissa jätevesipuhdistamoissa. Yritys voitti kolme vuotta sitten
erikoissähkömoottorillaan Etelä-Karjalan Innosuomi-kilpailun. Yritys toimii uusissa tiloissa Lappeenrannan lentokentän teollisuusalueella.
Rotatek Finland on laajentamassa Technopolis Kareltekissa sijaitsevia toimitilojaan Tulevaisuuden tehtaan yhteydessä. Noin 230 neliömetrin tilat saadaan käyttöön ensi toukokuussa. Ne sisältävät lähinnä toimistotiloja, mutta mahdollistavat yritykselle 20 työntekijän palkkaamisen.
MARKKINAT ovat ottaneet Rotatekin erikoissähkömoottorit myönteisesti
vastaan. Yrityksen liikevaihto on kolmena viime vuonna tuplaantunut. Kuluvan vuoden liikevaihtotavoite on kahdeksan miljoonaa euroa. Voimakkaan kasvun myötä Rotatek on rekrytoinut lisää henkilöstöä.
Toimitusjohtaja Jukka-Pekka Mäkinen vakuuttaa, että toiminnan laajentamiselle on Lappeenrannassa selkeät perusteet.
·Lappeenrannassa on hyvin koulutettua ja osaavaa henkilöstöä. Lappeenrannan teknillinen yliopisto on osoittanut pystyvänsä toimimaan
yhteistyössä teollisuuden kanssa.
Operatiivinen päällikkö Jorma Laukkanen korostaa, että tulevaisuuden näkymät toiminnan laajentumiseen ovat erittäin positiiviset.
·Uskomme vahvan kasvun jatkuvan lähivuosina. Tavoitteeksi on asetettu, että liikevaihtomme olisi vuonna 2009 yli 50 miljoonaa euroa.
Hän arvioi, että yritys palkkaa 12 vuodessa noin 20 työntekijää.
·Toimistotilojen laajennus on neliömäärältään pieni, mutta merkitykseltään suuri. Kokoonpanotiloja ei vielä tarvitse laajentaa.
TECHNOPOLIS Kareltek Oy:n toimitusjohtajan Marjut Hannelinin mukaan on ilahduttavaa, että Lappeenrannan teknillisen yliopiston sähkötekniikan osaston erikoissähkömoottoriosaaminen on siirtynyt yritysten käyttöön.
·Se luo kasvua Lappeenrantaan ja vahvistaa uskoa siihen, että huippuosaamiseen perustuvaa tuotekehitystä ja tuotantoa on vaikea siirtää
halvempiin maihin.
Hän kertoi, että Kareltek on valmistautunut Tulevaisuuden tehtaassa uusiin laajennuksiin.
·Olemme ostaneet Lappeenrannan kaupungilta Tulevaisuuden tehtaan vierestä 5 500 neliömetrin suuruisen tontin, jolla on rakennusoikeutta noin 2 500 neliömetriä.
Kuva:
SEPPO RAUTIOVAARA
Kuvateksti:
Toimitusjohtaja Jukka-Pekka Mäkinen (oik.) ja operatiivinen päällikkö Jorma Laukkanen esittelevät Rotatekin kehittämiä erikoissähkömoottoreita.