VESA SALMINEN
LAPPEENRANTA. Lappeen raviradan vuoden vaihteessa päättyvä tilikausi
näyttää päättyvän suunnitellun mukaiseen tulokseen.
Olemme budjetoineet muutaman kymmenen tuhannen euron voitollisen
tuloksen, toimitusjohtaja Kari Tiainen sanoo.
Tiaisen mukaan varsinkin pelimyynti sekä yhteistyökumppaneiden osuus ovat
kehittyneet. Yleisömäärissä kuljetaan suunnilleen edellisen vuoden tahdissa.
Pelialueen totomyynti on erittäin tärkeätä meille. Siltä osin ollaan
kärkipäässä eri ratoja vertailtaessa.
TOTOMYYNNIN KASVU on Suomen raviradoilla ollut keskimäärin nollatasolla.
Lappeenrannan kymmenen prosentin lisäys on Vaasan jälkeen toiseksi paras,
Tiainen toteaa.
Lappeenrannan ravirata Oy:n hallinnoima pelialue kattaa radan lähialueen
Virolahdelta Parikkalaan. Koko alueen totomyynnistä saatavan siivun lisäksi
ratayhtiö saa itselleen omien ravien tuoton, mutta esimerkiksi nettipelin
eurot virtaavat muualle.
Ratayhtiön liikevaihdoksi on budjetoitu 924 000 euroa. Siitä pelituottojen
osuus on 660 000 eli yli 70 prosenttia. Loppuosasta suurimmat siivut
katetaan ravintolatoiminnalla, pääsymaksuilla, käsiohjelmilla ja
yhteistyösopimuksilla.
EDELLISTÄ TILIKAUTTA eli vuotta 2005 rasitti radalla olleen ulkopuolisen
pitämän totopelipisteen sotkujen selvittely. Yhtiö teki viime vuonna 872
000 euron liikevaihdolla 35 000 euron tappion. Luottotappioiksi jouduttiin
kirjaamaan 29 000 euroa tilittämättömiä tototuottoja. Asianajokuluja tuli
lisäksi 11 000 euroa ja erityistilintarkastus maksoi 5 500 euroa.
Tulorahoitus on viime vuosina pikkasen onnahdellut, Tiainen kuvaa.