Alanen lähtee Selman johdosta

Pääomistaja Lappeenrannan kaupunki on valmistellut yhtiölle uutta organisaatiota. Selman hallitus on koolla ensi viikolla.

URPO LAANINEN

LAPPEENRANTA. Viisi vuotta Lappeenrannan elinkeino- ja matkailuyhtiö Selmaa

vetänyt Hannu Alanen ei jatka vuoden vaihteen jälkeen yhtiön toimitusjohtajana.

Selman toimeksianto ja tehtäväkuvat muuttuvat radikaalisti vuoden alusta

lähtien. Etelä-Saimaan saamien tietojen mukaan Lappeenrannan kaupunki on

elinkeino- ja matkailuyhtiön pääomistajana valmistellut Selman uutta

toimeksiantoa ja henkilöstöjärjestelyjä.

Niistä päättää ensi viikon keskiviikkona Selman hallitus, jonka enemmistö

koostuu naapurikuntien luottamushenkilöistä. Pääomistajan kanta on

kuitenkin ratkaiseva.

Kareltekin myynti, Lappeenranta Innovation Oy:n perustaminen ja vuoden 2007

alussa aloittava maakunnallinen matkailuyhtiö vievät Selmalta tehtäviä ja

muuttavat yhtiön roolia ratkaisevasti. Siksi myös organisaatio ja

toimenkuvat muuttuvat.

SELMAN hallituksen puheenjohtaja Kyösti Harju ei ennakoi ensi viikolla

tehtäviä organisaatio- ja henkilöratkaisuja, koska niistä ei ole vielä

puhuttu hallituksen kokouksissa.

­ En voi sanoa vielä yhtään mitään toimitusjohtaja Alasen asemasta, koska

kaikki on auki. Selman sisällä on käytävä ensiksi keskustelu ja

selvitettävä taustakuviot.

Harjun korviin ei ole kantautunut tietoja tyytymättömyydestä Selmaan ja

toimitusjohtaja Alaseen.

Länsi-Saimaan kunnat ovat vaatineet laajempaa strategia- tai

tuuletuskokousta, jossa Selman tulevaa roolia käsitellään yhdessä

Lappeenrannan kanssa. Siitä ei vielä ole ensi viikolla kyse.

LAPPEENRANNAN kaupunginjohtaja Seppo Miettinen sanoo, että Selman

toimintaympäristö on muuttunut viime aikoina. Siksi toimeksianto muuttuu,

ja myös organisaatiota ja johtamisjärjestelyjä joudutaan pohtimaan uudelleen.

Hän ei lähde julkisesti arvioimaan toimitusjohtaja Alasen asemaa ennen

Selman hallituksen kokousta.

­ Selman hallitus on ensimmäinen, joka tekee asiassa päätöksiä.

TOIMITUSJOHTAJA Alanen ei itse kommentoi asemaansa.

Selman hallitus on koolla ensi viikolla, ja sen jälkeen tiedotetaan asioista.

MAAKUNTA SIVU 6

ES-ARKISTO/SEPPO RAUTIOVAARA

Kuvateksti

Hannu Alanen

Kirjoittaja:
Urpo Laaninen